Län­si­mai­nen si­vi­li­saa­tio on koh­dan­nut vii­mei­sen kah­den­kym­me­nen vuo­den ai­ka­na kol­me pa­haa ta­lousk­rii­siä, mut­ta se ei vain vain näy elo­ku­va­tai­tees­sa, tus­kin­pa muus­sa­kaan kult­tuu­ris­sa. Tois­ta oli 1930-lu­vul­la, kun uto­pis­ti­nen in­di­vi­dua­lis­ti Frank Cap­ra käyt­ti jo­pa hen­ki­maail­man olen­to­ja tehdäk­seen ih­mi­sistä pa­rem­pia, kos­ka us­kon­not ja yh­teis­kun­ta saa­ti aat­teet eivät sii­hen pys­ty­neet. Kun cap­raa tehdään ny­kyään, se nos­taa näp­pylöitä. Näin nyt­kin.

Va­lo­ku­vaa­ja Con­nor Mead (Matt­hew Mc­Co­naug­hey) on kaa­ta­nut nais­ta kuin ai­saa. Ve­li­po­jan häät joh­ta­vat kui­ten­kin ek­sis­ten­tiaa­li­sen um­pi­ku­jaan. Van­hat haa­mut nou­se­vat esiin kuin dic­ken­siaa­ni­ses­sa mo­raa­li­ta­ri­nas­sa. Ikävä kyllä to­teu­tus on ba­naa­li, tylsä ja en­nal­ta-ar­vat­ta­va. Täy­del­listä ajan­huk­kaa.