B­rit­ney Spear­sin lu­tui­nen, ylisööt­ti ja aah niin pink­ki peh­mod­raa­ma. Kli­seitä kli­sei­den perään ryö­py­tetään sel­lai­sel­la vo­lyy­mil­la, että koh­tauk­ses­ta toi­seen jou­du­taan siir­tymään ai­na hel­poin­ta ja hep­poi­sin­ta aa­sin­sil­taa pit­kin. Odo­te­tus­ti Brit­ney ei on­nis­tu vä­littämään us­kot­ta­vas­ti mon­taa­kaan vuo­ro­sa­naa, mer­kittävästä tun­nes­kaa­las­ta pu­hu­mat­ta­kaan. Omi­tuis­ta kyllä, myös mu­siik­ki­nu­me­rois­ta — eten­kin is­ke­vimmäk­si tar­koi­te­tus­ta ka­rao­ke-e­si­tyk­sestä — puut­tuu jän­ni­te tyys­tin. Li­ki­main Bar­bie-ikäi­sil­le pik­ku­tytöil­le, ai­na 18 ikä­vuo­teen as­ti.