Ve­ro­ni­kan kak­soi­selämä ker­too sa­ma­na päivänä syn­ty­neistä tytöistä (Irè­ne Ja­cob), joil­la on tu­han­sien ki­lo­met­rien vä­li­mat­kas­ta huo­li­mat­ta hen­ki­nen yh­teys. Oh­jaa­ja Kies­lows­ki vyö­ryttää kat­so­jan eteen mo­ni­miel­tei­sen ja hen­ki­sen kol­laa­sin, jo­ka ku­vaa ih­mi­sen yh­teyttä toi­siin­sa..

Kaik­ki kak­sos­las­ten van­hem­mat voi­vat ker­toa ih­meel­li­sistä, tie­teen se­li­tystä pilk­ka­naan pitä­vistä sat­tu­muk­sis­ta. Näitä ou­to­ja vais­to­ja hyö­dyn­ne­taan elo­ku­vas­sa viemällä sa­man ase­tel­man toi­sil­leen tun­te­mat­to­mien nais­ten vä­lil­le.

Vas­ta­pa­reil­la ko­ros­te­taan in­hi­mil­listä yh­teyttä: va­paa Rans­ka/­va­pau­tu­va Puo­la vuon­na 1990, kuo­ro­mu­sii­kin ää­ni­maail­ma/­nuk­ke­teat­te­rin vi­suaa­li­suus, pom­miat­ten­taa­tin jäl­jet/­tur­val­li­nen ho­tel­li, huip­pu­suo­ri­tus/­kuo­le­ma.