Blac­kout on esit­te­le­vinään ylä­luo­kan rap­pio­ta. Al­ko­ho­li, huu­meet ja sek­si näy­tetään tyl­sis­tyttä­vinä pak­ko­miel­teinä. Yh­den­te­kevä elo­ku­va piirtää ku­vaa rak­kaan­sa ka­dot­ta­neen Mat­tyn (Matt­hew Mo­di­ne) sisäi­sestä pa­has­ta olos­ta, mut­ta sii­hen kaik­ki jää­kin. Abel Fer­ra­ran elo­ku­vat ovat kuin taus­ta­mu­siik­kia. Tun­tei­den herättä­mi­seen ne ovat aut­ta­mat­to­man etäi­siä.

Vä­rit ovat kal­seat, ris­ti­ku­vien liial­li­nen käyttö saa ko­ko­nai­suu­den näyttämään 1990-lu­kuun si­do­tul­ta. Ää­ni­rai­ta se­koit­taa kii­tettäväs­ti hen­gi­tyk­sen, pu­heen ja mu­sii­kin. Lisänä nähdään trai­le­rei­ta muis­ta elo­ku­vis­ta. (VA)