Oh­jaa­ja­le­gen­dan esi­koi­se­lo­ku­van kat­se­lu oli ai­koi­naan vai­keaa ja vai­val­lois­ta, kun se ei ol­lut vi­ral­li­ses­sa le­vi­tyk­sessä. Syynä lie­nee Kub­ric­kin oma vas­ta­ha­koi­suus, sillä hän oli oh­jaa­jan sta­tuk­ses­taan huo­li­mat­ta 1950-lu­vun alus­sa enemmän­kin an­sioi­tu­nut va­lo­ku­vaa­ja ja lu­paa­va elo­ku­vaa­ja.

Kub­ric­kin tu­le­via tee­mo­ja kui­ten­kin tässä nä­kyy. Poik­keus­ti­lan­teen eri­lai­nen vai­ku­tus ih­mi­syk­silöi­hin, ek­sis­ten­tia­lis­ti­nen poh­dis­ke­lu ja yh­den elo­ku­van la­ji­tyy­pin per­soo­nal­li­nen tar­kas­te­lu nä­kyvät jo selväs­ti.

Lähtöa­se­tel­ma oli ai­koi­naan jo­pa ne­ro­kas, kun maail­man­so­dan jäl­keen ja Ko­rean so­dan ai­ka­na te­kijät loi­vat par­tion, jo­ka jou­tuu kamp­pai­le­maan tietään lä­pi vi­hol­li­sen lin­jo­jen. Kli­sei­sen ase­tel­man te­kee eri­koi­sek­si se, et­tei so­taa käy­viä mai­ta saa­ti so­taa tai maan­tie­dettä ni­metä. Mie­len­kiin­tois­ta on, että ka­me­ra fo­ku­soi kart­taan, jos­sa ko­mei­lee — mikäpä muu maa kuin — Suo­mi. Vai­kut­taa siltä, että ta­pah­tu­mat si­joit­tu­vat kui­ten­kin saa­rel­le. Vah­vo­ja sym­bo­le­ja.

E­lo­ku­van ko­ko­hoh­tia on al­ku­puo­len koh­taus, jos­sa tois­te­taan ka­ko­fo­ni­ses­ti maas­tos­sa ete­nevän mies­jou­kon aja­tuk­sia. Hie­no on myös rat­kai­su pan­na kak­si päänäyt­te­lijää roo­lei­hin myös vas­tus­ta­jan ri­veissä.

Muu­ten Kub­ric­kin vas­ta­ha­koi­suu­den ymmärtää. Näyt­te­lijä­työ on ha­pui­le­vaa, ja bud­je­tin ra­jal­li­suus nä­kyy köm­pe­lyyk­sinä. Eikä tämä oi­keas­taan edes ole ko­ko il­lan elo­ku­va al­le tun­nin mi­tal­laan. Pi­demmältä se sil­ti vai­kut­taa, kun mie­het haa­ku­roi­vat ympä­riinsä.