"You're tearing me apart, Lisa!" Vuonna 2003 valmistunut The Room on aikamme omituisimpia elokuvamenestyksiä. Puoliksi amatöörivoimin koostettu indie-elokuva on myynyt pikkuteatterien yönäytöksiä loppuun aina valmistumisestaan lähtien. Suomessa elokuvan esitysvaltikkaa pitelee Night Visions -festivaali. Jokakeväiset näytökset ovat saavuttaneet uskomattoman suosion. Muovilusikat lentelevät, shamppanjapullot poksahtelevat ja repliikit toistuvat satapäisen fanilauman toimesta. The Roomin uniikki — ja tahaton — huumori on vertaansa vailla. The Room on harvinainen, kollektiivinen elokuvakokemus. "Oh, hi Mark!"
Tommy Wiseaun elokuvavision muokkaantumisprosessi on kiehtova. Miehen salamyhkäinen historia lienee osa viehätystä. Wiseau pyrki kiistämään ikänsä, (itäeurooppalaisen) alkuperänsä sekä ehtymättömien rahavarojensa lähteet. Sama epämääräisyys jatkui elokuvan tuotannossa. Syntytarina oli ilmeisen kivulias.
Ajatus tunnepitoisesta ja henkilökohtaisesta Shakespearen voimalla jylisevästä draamasta kääntyy ensikohtauksesta vikareitille. Katsomo nauraa vedet silmissä. Tahattomuus on voimavara, yksikään käsikirjoitettu komedia ei koskaan voisi olla niin hauska.
Modernin mainstream- ja indie-tuotannon rajamaata hallinnoiva elokuvantekijä James Franco on lähestynyt The Roomin valmistumisprosessia dokumentaarisen näytelmäelokuvan keinoin. Franco on oman elokuvansa Tommy Wiseau. The Disaster Artistin keskiöön nousee ystävyys. Alkuperäisen elokuvan dynaamisen duon, Wiseaun ja Greg Sesteron yhteinen reissu harrastajateatterin lattialta tähteyden kynnyksille pitää sisällään monia erityispiirteitä. Päätepiste, The Roomin kutsuvierasensi-ilta Hollywoodissa, kruunaa taiteellisen ja henkilökohtaisen taipaleen. Väliin mahtuva kronologinen matka on kunnianosoitus intohimoiselle elokuvantekemiselle.
The Disaster Artist edustaa hersyvää elämänkerrontaa. Lajityypissä onnistuminen vaatii kerrottavakseen arvoisensa tarinan. (VA)