Kan­nen mu­kaan tämä tril­le­ri pe­rus­tuu kan­sainvä­li­seen me­nes­tys­ro­maa­niin. Oli mi­ten oli, ai­na­kin elo­ku­va­ver­sio käy huo­nos­ta esi­mer­kik­si siitä, mi­ten käy, kun kes­ken­kas­vui­sin nä­ke­myk­sin py­ritään luo­maan hitch­cock­mais­ta jän­ni­tettä ja an­to­nio­ni­mais­ta blowu­pia, jos­sa ku­va- ja ää­ninäyt­teet ote­taan dra­ma­tur­gian vä­li­neik­si. Siinä käy huo­nos­ti. Kat­so­jal­le ni­mittäin.

Ni­co­le Kid­man on muis­ti­sai­rau­des­ta kär­sivä Ch­ris­ti­ne Lu­cas, jo­ka herää jo­ka aa­mu muis­ta­mat­ta oi­keas­taan yhtään mitään. Hän jou­tuu poh­ti­maan, us­koa­ko avio­miestään (Co­lin Firth) tai ul­ko­puo­lis­ta lääkä­riä (Mark St­rong). Avio­mies pyr­kii nos­ta­maan muis­ti­ku­via ku­va­kol­laa­seil­la, ja vas­ta­poo­li puo­les­taan vi­deo­nau­hu­rin ja pu­he­lui­den avul­la.

Tämä on kyllä hy­vin tylsä elo­ku­va.