Alkaa Rubiconilla Caesarin sanoin: Arpa on heitetty.
Alkaa Rubiconilla Caesarin sanoin: Arpa on heitetty. Irrallisin episodein etenevä, ajassa pomppiva, makaaberi mosaiikki. Kohtaukset ovat kaikki tyynni edelleen vaikuttavia ja lisäksi hyvin hauskoja.
Ateisti-isän ateria keskeytyy, kun muut kuulevat paavin äänen radiosta, mykkä Colosseum-draama elokuvateatterissa, mihin tämä maa on menossa, kun vasikankyljykset maksavat 8 liiraa kilo, miesten avoimesti pitämät kiharaverkot ja Il Duce vinjetinomaisesti taustalla.
Sitten nykyaika: elokuvanteon kaaosta kehätiellä. Onneksi äkkiä palataan vuoteen 1943. Muotinäytökset bordellissa ja paavin vastaanotolla rinnastetaan. Ulkomaalainen ei olisi voinut ikinä tehdä tällaista elokuvaa italialaisista — sen verran ovat savolaisia.
Kuva näyttää ikäisekseen ja ei-anamorfiseksi tarkalta. Osassa kohtauksista on paljon kohinaa, mutta printtivirheet ovat vähissä. Ärsyttävää pikselöintiä loppupuolella, kun Anna Magnani aukaisee kotioven. Selkeä ääniraita muuten, paitsi huulisynkka on aluksi aavistuksen hukassa. Levylle ei ole tallennettu muita ekstroja kuin traileri. (PS)