Yli 10 700 arvostelua
Uusia arvosteluita tuon tuosta.
Kaikki parhaat.

Ilkka Juuso

Tekniikan tohtori Ilkka Juuso (s. 1981) kirjoitti ensimmäisen elokuva-arvostelunsa 2001:DVD-oppaaseen keväällä 2000 elokuvasta ”Kalman linnut”. Tämän jälkeen hän on kirjoittanut jo pitkälti yli 3000 elokuva-arvostelua DVD-oppaaseen ja aikoinaan satunnaisesti myös muutamalle lehtipalstalle.
Ennen DVD-oppaan perustajaryhmään liittymistä Ilkka oli jo kerännyt noin 300 elokuvan VHS-videokokoelman, joka on sittemmin joutunut väistymään hieman laajemman levykokoelman tieltä. Hän on kehunut arvostelleensa parhaimmillaan yhden leffan illassa ja kaksi viikonloppuiltaisin, mutta nykyään tahti on verkkaisempi.
"Elokuvamakuni on varsin kaikkiruokainen, sillä elokuva voi olla elämys monella eri tapaa", Ilkka toteaa. "Hauskin puoli tässä kohta 20 vuotta jatkuneessa puolivakavassa arvostelutoiminnassa on ollut löytää täydellisiä yllätyksiä levylautaselta. Moni mainio elokuva olisi jäänyt näkemättä ilman DVD-Opasta.", hän jatkaa.
Ilkka on myös sivuston tekniikasta vastaavan MetaVisual Oy:n osakas ja toimitusjohtaja.

Kotiteatterin laitteisto

4K-Televisio

85" Sony KD-85XH9505 (4K HDR)

Videoprojektori

Panasonic PT-AT5000E (3D Full HD LCD)
Panasonic PT-AE2000E (Full HD LCD)
Panasonic PT-AE500E (LCD)

Valkokangas

110" Stewart Filmscreen GrayHawk Luxus Deluxe ScreenWall

UHD/Blu-Ray -soitin

Sony UBP-X800M2 (UHD/Blu-ray/DVD)
Sony Playstation 3 Slim 250GB
Sony BDP-S790
Sony BDP-S500

DVD-soitin

Sony DVP-NS930V (aluekoodivapaa)
Sony DVP-NS900V (aluekoodivapaa)
Sony DVP-336S (aluekoodivapaa/EAV mod)

Vahvistin

Yamaha RX-A3080 Aventage (4K)
Yamaha RX-A3010 Aventage (3D/DTS-HD MA/DTHD/PCM/DD/DTS)
Yamaha RX-V3800 (DD/DTS/DD+/DD-HD/DTS-HD)
Yamaha DSP-AX2 (DD/DTS)

Etu- ja takakaiuttimet

Dali Evidence 470 (35 - 29 kHz / +-3dB)

Keskikaiutin

Dali Evidence C70 (50 - 22 kHz / +-3dB)

Subwoofer

B&W ASW675 (22 - 31/110 Hz / +-3dB)

Kaapelit

TaraLabs, Tech+Link ja ITEC

Ohjausjärjestelmä

Philips Pronto Pro TSU9600
Philips Pronto RF Extender
Logitech Harmony adapter for PS3

Jäähdytys/ilmastointi

Mitsubishi

Laitetasot- ja telineet

Lundia
Vogel's

Olohuoneen laitteisto

4K-Televisio

55" Sony KD-55XD9305 (4K HDR / 3D)

UHD-Soitin

Panasonic DMP-UB900 (4K HDR)

Äänentoisto

Bose 700 Soundbar + Bose Bass Module 700

Vahvistin

Sony STR-DN840

5.1-kaiuttimet

Boston Acoustics

Jäähdytys/ilmastointi

Mitsubishi

Laitetasot- ja telineet

Lundia

Kiitokset

Haluamme kiittää seuraavia henkilöitä asiantuntemuksesta ja ystävällisestä avusta etsiessämme parhaita mahdollisia komponentteja arvostelulaitteistoihimme.
Kari Kanervisto (Vogel's/Aurora Group), Olavi Barck (Videotykki Oy), Esa Jämsä (Hi-Fi Klubi Oy), Jarkko Korhonen (JJ Hifi Oy/HifiStudio Oy) ja Kasper Mortensen (Stewart Filmscreen Europe).

Huom!

Kursiivilla merkityt laitteet ovat poistuneet käytöstä
Toteutus:MetaVisual CMSSuunnittelu:MetaVisual OyMobiiliversioNormaaliversioKirjaudu sisään© 2000 - 2024 Heinäpään Viestintä Oy, MetaVisual Oy