Yli 10 500 arvostelua
Uusia arvosteluita tuon tuosta.
Kaikki parhaat.
DVD

Two-Lane Blacktop

Elokuva:
Kuva & Ääni:
Ekstrat:

Tekniset tiedot

Formaatti: DVD
 
Vuosi: 1971Kesto: 93 minuuttia
Julkaisija: FinnkinoKuva:
Anamorfinen 2.35
Ääniraita: Dolby Digital Stereo
 
Ikäraja:
(12)
Kielletty alle 12-vuotiailta. Ohjelman saa luovuttaa vain 12 vuotta täyttäneelle.
  EAN: 6415018631605

© Heinäpään Viestintä Oy ja MetaVisual Oy. Tämän arvostelun ja mediatiedostojen kopiointi on kielletty. Linkitys tälle sivulle on sallittu. Arvostelun yhteydessä esitettyjen kuvien oikeudet kuuluvat julkaisijalle (Finnkino) ellei toisin mainita.

Elokuva

”­Mut­ta yk­si asia on var­ma.

”­Mut­ta yk­si asia on var­ma. Mikään ei voi­ta van­han au­ton ra­ken­ta­mis­ta ja näi­den Det­roi­tin au­to­jen voit­ta­mis­ta sillä. Se tun­ne ei unoh­du kos­kaan. Ymmärrätkö, mitä tar­koi­tan? Se tyy­dy­tys on py­syvää.”
— GTO eli War­ren Oa­tes
Two-La­ne Black­top on kaik­kien ai­ko­jen road mo­vie. Mon­te Hell­man kuu­luu 70-lu­vun ame­rik­ka­lais­ten elo­ku­van­luo­jien eli au­teu­rien eh­dot­to­maan kär­keen. Ar­vaa­mat­to­ma­na Hol­lywoo­din jo­ke­ri­na hän on kui­ten­kin jää­nyt har­vo­jen tun­te­mak­si mut­ta ar­vos­te­tuk­si kult­tioh­jaa­jak­si. Vuo­si­kym­me­nensä il­mentäjänä Hell­ma­nin pa­ras elo­ku­va Two-La­ne Black­top on aja­ton. Fik­tio­na se on do­ku­men­taa­ri­sen to­si, sil­ti tai­tees­ta tin­kimättä. Yh­dys­val­to­jen fil­mi­tuo­tan­non yh­dessä he­delmäl­li­sim­mistä ajan­jak­sois­ta Hell­ma­nin elo­ku­va jäi nä­kymättömäk­si mes­ta­ri­teok­sek­si.
Suo­mes­sa Two-La­ne Black­top ei kos­kaan tul­lut teat­te­rei­hin. Se näh­tiin meillä vas­ta 1987 – te­le­vi­sios­sa. Tuo­reu­des­saan fil­mi nou­see par­hai­den ajan­hen­ki-ver­rok­kien­sa rin­nal­le ja mo­nen ohi­kin. Tässä yh­tey­dessä pu­hu­taan elo­ku­vis­ta Ra­jut ku­viot (1970), Vii­mei­nen elo­ku­va (1971), Syvä jo­ki (1972), Bad­lands (1973), Pitkät jää­hyväi­set (1973), Nash­vil­le (1975), Hi­ki­nen il­tapäivä (1975), Yön siir­rot (1975), Tak­si­kus­ki (1976), Mi­key ja Nic­ky (1976), An­nie Hall (1977), Kau­riin­metsästäjä (1978), Mur­han sä­vel (1978). Tie- ja ”­kul­jes­ke­lue­lo­ku­va­na” (Mat­ti Kas­si­lan mai­nio ter­mi!) Two-La­ne Black­top jättää Ea­sy Ri­de­rin (1969) sekä ai­kan­sa ku­vas­ta­ja­na Kes­kiyön Cow­boyn (1969) räm­pimään psy­ke­de­liaan­sa.
Two-La­ne Black­top on ku­vat­tu var­mal­la kä­dellä jo­kais­ta ka­me­ran­lii­kettä myö­ten val­miik­si hä­kel­lyttävän kau­niis­ti. Ku­vaa­ji­na ovat Jack Deer­son ja Gre­go­ry San­dor, jäl­kimmäistä ei to­sin mai­ni­ta lop­pu­teks­teissä. Elo­ku­van hie­no­va­rai­sis­sa otok­sis­sa jo­kai­nen vä­risä­vy, rek­vi­sii­tan si­joi­tus ja taus­tal­la nä­kyvät si­vu­hen­kilöt ovat mer­kit­se­viä. (Tois­tu­va nä­kymä on van­han Chev­ro­le­tin ympä­ril­le kuin muu­ra­hai­set so­ke­ril­le kerään­tyvät ekst­rat). Hell­man on it­se lei­kan­nut­kin elo­ku­van­sa, eikä ole jättä­nyt fil­miin yhtään tyhjää het­keä: Two-La­ne Black­to­pis­sa hil­jai­suus pu­huu ja pu­hut­te­lee. Elo­ku­van tyy­lil­li­nen yh­tenäi­syys ja ihail­ta­va täy­del­li­syys ovat sa­mal­la ker­taa klas­sis­ta ja va­paan mo­der­nia: il­ma­vaa, hen­gittävää, ala­ti laa­jen­tu­vaa — ja oman ti­lan­sa kat­so­jan kans­sa ja­ka­vaa. (En puo­les­ta­ni jaa sitä jos­sain esi­tet­tyä mie­li­pi­dettä, että elo­ku­va oli­si sisäänpäin kään­ty­nyt.)
Kus­tom Kar Kom­man­dos
Ku­vaa­va esi­merk­ki edel­li­sestä on au­to­ta­ri­nan mat­kan­te­ko ja Che­vyn sisällä ta­pah­tu­va ku­vaus. Sisäo­tok­sia var­ten käy­tet­tiin tois­ta, sa­man­merk­kistä au­toa, jo­ka muun­nel­tiin ka­me­raa var­ten sisältä ava­ram­mak­si. Ker­ran­kin syn­tyy tun­nel­ma, että kat­so­ja on mu­ka­na kyy­dissä. Sa­maan vai­ku­tel­maan au­tos­ta asu­muk­se­na ja tien päällä ole­min­seen elämän­tyy­linä pyr­ki hie­man myö­hem­min Ste­ven Spiel­berg hie­nos­sa Su­gar­land Exp­res­sissä (1974) ja äs­kettäin Da­vid Cro­nen­ber­gin ny­kya­jan sci­fi Cos­mo­po­lis (2012).
Tässä yh­tey­dessä huo­mioi­ta­va on myös Ken­neth An­ge­rin 1965 te­kemä ly­hyt­fil­mi au­to­fe­ti­sis­mistä, Kus­tom Kar Kom­man­dos, jos­ta moot­to­rin pyt­ty­jen ja sy­lin­te­rien ”au­toe­root­ti­nen” ihai­lu ja vaih­de­tan­gon lu­paa­ma po­tens­si on Mark Cou­sin­sin ”e­lo­ku­van DNA:n” tyy­liin siir­ty­nyt Hell­ma­nin fil­miin — to­sin vail­la An­ge­rin kol­me­mi­nuut­ti­sen puu­te­ri­huis­kun­peh­meää fe­mi­nii­ni­syyttä. Two-La­ne Black­top on lä­pit­te mas­ku­lii­ni­nen elo­ku­va.
P­sy­ke­de­liaa Two-La­ne Black­to­pis­ta ei löy­dy. Huu­meet­kin ovat mu­ka­na vain War­ren Oa­te­sin esittämän maan­tie­kiitäjän GTO:n ta­ka­tuup­pa­ris­ta löy­ty­vien tas­ku­mat­tien cock­tail-yh­dis­tel­missä. Hi­pit rii­su­tus­sa tie­ta­ri­nas­sa mai­ni­taan, mut­ta pääo­sas­sa ovat vain au­tot ja nii­den kyy­tiläi­set. Au­tot lue­tel­laan kun­nia­pai­kal­la kre­diit­tien vii­mei­sinä. Eri­kois­laa­tui­nen ni­mi fil­mil­le tu­lee vuo­den 1955 kus­to­moi­dus­ta Chev­ro­le­tis­ta, jon­ka Ric­hard Ruth ra­ken­si tätä var­ten. Sa­maa au­toyk­silöä käy­tet­tiin myö­hem­min Geor­ge Lu­ca­sin Sven­gi­jen­gi 62 –­fil­missä (A­me­ri­can Graf­fi­ti, 1973) Bob Fal­fan (Har­ri­son Ford) ajok­ki­na.
A­va­ruu­sa­lus­ta tai Bat­ma­nin haar­nis­kaa muis­tut­ta­van Che­vyn kyy­dissä is­tu­vat Kus­ki ja Me­kaa­nik­ko. Mat­ka­ra­haa kerätään Uu­den Mek­si­kon San­ta Fe:stä Ten­ne­seen Memp­hi­siin haas­ta­mal­la pai­kal­li­sia lait­to­miin kiih­dy­ty­sa­joi­hin, joi­ta pi­detään len­to­kent­tien suo­ril­la. Au­to­ra­dios­ta soi yöllä Door­sin Moon­light Mi­le ja päivä­sai­kaan Kris Kris­tof­fer­so­nin al­ku­peräis­ver­sio Me and Bob­by Mc­Geestä.
Two-La­ne Black­top on lau­la­ji­na tun­ne­tun pää­pa­rin ai­noa elo­ku­va. Ja­mes ”­Fi­re and Rain” Tay­lor on Kus­ki (T­he Dri­ver), tär­keimpään roo­liin mat­kan ai­ka­na nou­se­va hil­jai­nen au­ton­kul­jet­ta­ja. (Myö­hem­min Wal­ter Hil­lin Keik­ka­kus­kin (T­he Dri­ver, 1978) pääo­sas­sa Ryan O’­Neal ja Dri­ve-e­lo­ku­van (2011) Ryan Gos­ling on ni­met­ty roo­li­luet­te­los­sa vain ”d­ri­ve­reik­si”.) Beach Boys -yh­tyeen ai­noa oi­kea surf­fa­ri Den­nis ”­Pa­ci­fic Ocean Blue” Wil­son esittää Me­kaa­nik­koa (T­he Mec­ha­nic) va­kuut­ta­vas­ti. Kum­pi­kin on oh­jat­tu ka­me­ran eteen pel­kis­tet­tyinä hah­moi­na, per­soo­nal­li­si­na jo­ka­mie­hinä.
Wil­so­nin Me­kaa­nik­ko on ren­nom­pi, so­peu­tu­va am­mat­ti­lai­nen, jo­ka tun­tee myös nai­set. Tay­lo­rin Kus­ki on yk­sinäi­sem­pi su­si, eri­kois­mies, jo­ka mo­no­maa­ni­suu­des­saan löytää yh­tey­den ihas­tuk­seen­sa vain au­ton­sa vä­li­tyk­sellä ja het­kel­li­ses­ti. Mo­lem­mat amatöö­rit so­pi­si­vat pit­kien hius­ten­sa ja roo­ma­lais­ten pro­fii­lien­sa puo­les­ta ”­mal­leik­si” rans­ka­lai­sen Ro­bert Bres­so­nin myöhäis­teok­siin. Vai­ku­tel­maa tu­kee myös pa­rin tai­pu­mus pit­kiin hil­jai­suuk­siin. ”Oi­keat” näyt­te­lijät eivät oli­si täyttä­neet Kus­kin ja Me­kaa­ni­kon is­tui­mia näin hy­vin.
To­ki Hell­man käyttää myös am­mat­ti­lai­sia – ja lois­ta­vas­ti. Ame­rik­ka­lais­ten fil­minäyt­te­lijäin terä­vimpään kär­keen kuu­lu­nut War­ren Oa­tes te­kee yh­den hie­noim­mis­ta roo­leis­taan fil­min te­ko­vuon­na jul­kis­te­tun kel­tao­rans­sin Pon­tiac GTO:n kul­jet­ta­ja­na, jo­ka ker­too jo­kai­sel­le lif­ta­ril­le eri­lai­sen ta­ri­nan it­sestään. Oa­tes on liu­kas mat­ka­lai­nen, jon­ka it­se­te­hos­tuk­sen tar­pees­sa on puo­let epä­toi­voa ja puo­let sel­viy­tyjää. ”­Jol­len koh­ta va­kiin­nu, me­nen se­kai­sin”, hän to­teaa it­se­kin. GTO, ku­ten häntä elo­ku­vas­sa kut­su­taan, näyttää aluk­si Kus­kin ja Me­kaa­ni­kon maan­ties­talk­ke­ril­ta, kon­nal­ta pe­rin­tei­sessä mie­lessä. Mut­ta Hell­man ei tyy­dy tässäkään kaa­va­mai­suuk­siin. Pää­hen­kilöi­den ja GTO:n vä­lil­le syn­tyy haas­ta­va ki­sa (pa­nok­se­na Che­vyn ja Pon­tia­cin omis­tus­pa­pe­rit), mut­ta reis­sun päällä myös luot­ta­mus. Se nä­kyy yh­teis­ten ki­lo­met­rien tie­vel­jey­den tuot­ta­ma­na toi­nen toi­sen­sa tu­ke­mi­se­na.
La don­na è mo­bi­le
Vain 25-vuo­tiaa­na oman kä­den kaut­ta kuol­lut, oi­keas­sa elämässä lau­la­ja-näyt­te­lijä Art Gar­fun­ke­lin tyttöystävänä tun­net­tu Lau­rie Bird hah­mot­taa herkäs­ti lif­ta­ri­tytön roo­lin. Bird on tässä vielä sweet six­teen, jol­le au­tos­ta toi­seen hyppää­mi­nen on häi­ly­vyyttä mää­rittävä luon­teen­piir­re. La don­na è mo­bi­le! Bird esiin­tyi myö­hem­min vielä Mon­te Hell­ma­nin elo­ku­vas­sa Cock­figh­ters (1974), jos­sa Two-La­ne Black­to­pis­ta oli­vat mu­ka­na myös Oa­tes ja Har­ry Dean Stan­ton. Stan­ton esittää tässä GTO:n pol­vea hi­pelöivää ja pian Pon­tia­cin kyy­distä pu­toa­vaa lif­ta­ria.
Jos mai­nit­sin edellä myös Bres­so­nin, tuon fil­mi­tai­teel­le pyhän ni­men, se joh­tuu siitä eleettö­myy­destä ja se­littämättö­myy­destä, jo­ka huo­kuu Mon­te Hell­ma­nin elo­ku­van jo­ka met­riltä. Mitään tur­haa ei näy­tetä, vain välttämätön. Kun Lau­rie Bir­din lif­ta­ri lop­pu­puo­lel­la is­tuu kah­vi­laan ja löytää vii­mei­sen kyy­din, se ta­pah­tuu sa­noit­ta, muu­ta­mal­la kat­seel­la. Ku­vaa­vaa on, että Bir­din mu­kaan­sa poi­mi­vas­ta moot­to­ri­pyörä­nuo­ru­kai­ses­ta (yh­den le­vyn te­kijä Kreag Caf­fey) näem­me kas­vot vain ohi­men­nen kah­vi­laan sisään tul­les­sa. Sil­ti tässä kat­sei­den koh­taa­mi­ses­sa on lo­pul­li­suu­den (tai pi­kem­min uu­den alun) tun­tu. Bird ja kat­so­jal­le tun­te­ma­ton moot­to­ri­pyöräi­levä ”mätsäävät” sil­minnäh­den pa­rem­min kes­kenään kuin tytön pa­rik­si pyr­ki­neet, au­toi­hin­sa kon­so­li­pe­laa­janört­tien in­nol­la kes­kit­ty­neet kul­ku­rit Kus­ki ja Me­kaa­nik­ko – tai jo kes­ki-ikäi­sen Oa­te­sin GTO. Lif­ta­ri on nyt jo­pa val­mis luo­pu­maan ai­noas­ta kiin­nik­keestään, mu­ka­naan kan­ta­mas­taan omai­suu­des­ta. Tytön iso me­ri­mies­kas­si ei mah­du moot­to­ri­pyörän kyy­tiin.
Two-La­ne Black­top on vuo­den tär­keim­piä jul­kai­su­ja, kul­jes­ke­lue­lo­ku­vien Ci­ti­zen Ka­ne. Sen saa­mi­nen dvd-le­vyl­le on juh­lan ar­voi­nen kult­tuu­ri­te­ko. Au­to­ki­san var­jol­la ja sii­hen sy­ven­tyen Mon­te Hell­man piirtää kat­so­jan eteen yllättävän selvänäköi­sen ajan­ku­van, pyö­rien pääl­le nos­te­tun ko­ko­var­ta­lo­pot­re­tin 70-lu­vun vaih­teen Yh­dys­val­lois­ta. Chev­ro­le­tin ja Pon­tia­cin kyy­tiin näyttää mat­kal­la mah­tu­van lä­pi­leik­kaus suu­ren län­nen ko­ko kan­sas­ta.
Koh­taus koh­tauk­sel­ta, jak­so jak­sol­ta Mon­te Hell­man val­mis­te­lee teos­taan vas­taan­sa­no­mat­to­man kiin­teäk­si ko­ko­nai­suu­dek­si. Kat­so­ja on otet­tu ja lu­mou­tu­nut jo kauan en­nen sykäh­dyttävää lop­pu­ku­vaa, jo­ta voi myös lop­pu­nou­suk­si tai oi­keam­min lop­pu­kii­dok­si kut­sua. Har­mo­ni­sen, la­ko­ni­suu­des­saan tiu­kan dy­naa­mi­sen fil­min päätök­senä Ja­mes Tay­lo­rin Kus­kin ek­sis­ten­tiaa­li­nen syök­sy ot­taa vat­san­poh­jas­ta.
Voi vain ku­vi­tel­la, miltä fil­mi on en­si-il­las­saan suu­rel­ta kan­kaal­ta näyttä­nyt! Mut­ta dvd-le­vyn kau­nis ja tark­ka laa­ja­ku­va on enemmän kuin toi­sek­si pa­ras vaih­toeh­to. Nyt seu­raa spoi­le­rei­ta. Kiih­dy­ty­sa­jo on al­ka­mas­sa. Che­vy ja haas­ta­ja vie­rekkäin au­tos­saan len­to­kentän as­val­til­la. Kus­ki is­tuu yk­sin etu­pen­kil­le, kat­soo eteensä, sit­ten va­sem­mas­ta si­vuik­ku­nas­ta. Val­ko­kan­kaal­ta yk­si­tyis­koh­dat erot­tai­si pa­rem­min, mut­ta kau­ka­na nä­kyy hiu­kan epämääräi­ses­ti iso ra­ken­nus, tal­li tai han­gaa­ri, pysäköi­tyjä au­to­ja ja ai­tauk­ses­sa lai­dun­ta­via he­vo­sia. Kus­ki vetää si­vuik­ku­nan um­peen. Sen sul­keu­tu­mi­ses­ta kuu­lu­va tu­kah­tu­nut ko­laus on kuin ark­ku tai hau­ta­hol­vi pan­tai­siin kiin­ni. Ää­net hä­viävät kuin il­ma au­tos­ta, Kus­kin las­kies­sa kä­tensä vaih­de­ke­pin nu­pil­le.
Ryt­mittävät, tois­tu­vat otok­set kiih­dy­ty­sa­jo­jen star­tis­ta oma­te­koi­si­ne lähtö­mer­ki­nan­toi­neen vievät aja­tuk­set au­to­maat­ti­ses­ti Nic­ho­las Rayn Nuo­ren ka­pi­nal­li­sen (1955) koh­ta­lok­kaa­seen au­to­mit­telöön, ”c­hic­ken ru­niin”. Two-La­ne Black­to­pis­sa on vuo­ros­sa yhä mykkä otos au­to­jen vä­lissä lähtö­lu­paan val­mis­tu­vas­ta val­koi­siin pu­keu­tu­nees­ta nuo­ru­kai­ses­ta. Hän hyppää il­maan ja hei­laut­taa mer­kik­si kä­siään nyt­kyen kuin us­kon­nol­li­ses­sa eks­taa­sis­sa. Au­to liik­kuu, lii­ke muut­tuu hi­das­tuk­sek­si, jon­ka huo­maam­me en­simmäi­senä Kus­kin hius­suor­tu­vien aal­toi­lus­ta. Kes­ken kii­don otos pysäh­tyy stil­liin ja — kuin fil­mi su­lai­si ka­me­ras­sa — ku­va pa­laa puh­ki. Lop­pu­teks­tit pyö­rivät mus­taa vas­ten.
Mi­ten Kus­kin kä­vi? On­ko ky­seessä Two-La­ne Black­to­pin vas­ti­ne Ea­sy Ri­de­rin tai Ja­mes Wil­liam Guer­cion Moot­to­ri­pyörä­cow­boyn (E­lect­ra Gli­de in Blue, 1973) päätök­sil­le? Tai vain viit­taus Me­kaa­ni­kon ja Kus­kin koh­ta­loi­hin, mat­kan jat­ku­mi­seen ha­maan lop­puun saak­ka, kun­nes elämä pyö­rii fil­mi­nau­ha­na sil­missä? Ei voi ol­la muis­ta­mat­ta lif­ta­ri­tytön kans­sa mo­tel­lis­sa yh­tei­sen yön viettä­neen Me­kaa­ni­kon sa­no­ja, kun hän va­roit­ti Kus­kia ra­kas­tu­mas­ta tähän: ”S­he will burn you – pol­tat näp­pi­si!”
Kul­jes­ke­lue­lo­ku­van Ci­ti­zen Ka­ne
Mon­te Hell­man, s. 1932, sai mah­dol­li­suu­ten­sa elo­ku­va-a­lal­le Ro­ger Cor­ma­nin sii­pien al­la, niin kuin mo­ni muu­kin ame­rik­ka­lai­nen ny­kyään­kin vai­kut­ta­va te­kijä: Fran­cis Ford Cop­po­la, Mar­tin Scor­se­se, Joe Dan­te, Pe­ter Bog­da­no­vich, Jo­nat­han Dem­me, Ja­mes Ca­me­ron, Cur­tis Han­son, John Say­les, Ron Howard. Hell­man opis­ke­li Stan­for­din ylio­pis­tos­sa draa­maa ja elo­ku­vaa Ka­li­for­nian Los An­ge­le­sin ylio­pis­tos­sa (UC­LA). Lei­kat­tuaan Cor­ma­nin fil­mejä, hän sai mah­dol­li­suu­den tehdä muu­ta­man oman. Two-La­ne Black­to­pin ohel­la kuu­lui­sim­mat ovat uu­swes­ter­nit, hal­pa­tuo­tan­toi­na syn­ty­neet He rat­sas­ti­vat lä­pi luo­ti­sa­teen (Ri­de in the Whir­lwind, 1965) ja Hän am­pui en­sin (T­he Shoo­ting, 1966), jois­sa näyt­te­li nuo­ri Jack Nic­hol­son (myös en­sin mai­ni­tun kä­si­kir­joit­ta­ja). Two-La­ne Black­to­pis­ta on tul­lut kestävä kult­tik­las­sik­ko, jo­ka an­sait­see enemmän nä­ky­vyyttä.
Hell­man on näi­hin päi­viin saak­ka jat­ka­nut fil­min­te­koa, mut­ta pie­ni­ne bud­jet­tei­neen ja oma­peräi­sen te­ko­ta­pan­sa vuok­si elo­ku­vat ovat jää­neet enimmäk­seen huo­miot­ta — ja yleisöttä. Vii­mei­sin Road to Now­he­re (2010) kerä­si Yh­dys­val­to­jen lip­pu­luu­kuil­la vain muu­ta­man kym­me­nen­tu­hat­ta dol­la­ria. Yritä nyt siinä sit­ten tehdä uut­ta! Pe­ter von Bag­hin mie­lestä Hell­man on ”­Hol­lywoo­din mer­kittä­vim­piä uh­re­ja”, jon­ka fil­mog­ra­fia on ai­van liian ly­hyt. Oh­jaa­ja vie­rai­li So­dan­kylän Mid­night Sun –­fil­mi­fes­ti­vaa­lil­la jo vuon­na 1988.
”Wes­ter­nin ja au­toi­lue­lo­ku­van vä­lillä ei mi­nus­ta ole suur­ta­kaan eroa. Mi­nul­le kaik­ki elo­ku­vat ovat road-mo­viei­ta.” – Mon­te Hell­man teok­ses­sa So­dan­kylä, ikui­ses­ti (Pe­ter von Bagh, WSOY 2010).
”­Mon­te Hell­man on hy­vin lah­ja­kas ja sa­maan ai­kaan sekä tun­teel­li­nen että idea­lis­ti­nen. Hän on yk­si Hol­lywoo­din par­haim­mis­ta oh­jaa­jis­ta, vaik­kei hän ole­kaan me­nes­ty­nyt sa­mal­la ta­val­la kuin mo­net häntä lah­jat­to­mam­mat te­kijät. Hän ei ajat­te­le tip­paa­kaan kau­pal­li­ses­ti, mut­ta hä­nen teok­sen­sa ovat ne­rok­kai­ta.” – Ro­ger Cor­man teok­ses­sa So­dan­kylä, ikui­ses­ti (Pe­ter von Bagh, WSOY 2010).
Mon­te Hell­ma­nin Two-La­ne Black­to­pis­ta sa­not­tua:
”Ek­sis­ten­tiaa­li­nen road mo­vie, 1960-lu­vun lo­pun ja 1970-lu­vun alun vas­ta­kult­tuu­ri­sen tie-e­lo­ku­va-aal­lon ja­los­tu­nein saa­vu­tus. Kaik­ki ylimääräi­nen on kar­sit­tu, jäl­jellä on vain hyp­noot­ti­nen kes­ki­tys au­toi­hin ja aja­mi­seen… Hell­man ku­va­si elo­ku­van Tech­nis­co­pe­na, jo­ta hän pi­ti mai­se­ma­pa­no­raa­mal­le ihan­teel­li­se­na for­maat­ti­na ku­van le­vey­den, terä­vyy­den ja syvä­tark­kuu­den vuok­si… teok­sen val­mis­tut­tua Uni­ver­sa­lin pää­joh­ta­ja Lew Was­ser­man määrä­si sen sup­peim­paan mah­dol­li­seen le­vi­tyk­seen. Yk­si 1970 –­lu­vun suu­ris­ta ame­rik­ka­lai­sis­ta elo­ku­vis­ta jäi suu­rel­le yleisöl­le lä­hes tun­te­mat­to­mak­si.” — Ant­ti Ala­nen, Elo­ku­vao­pas, Ota­va 1995 ja 2005
”Oh­jaa­ja-leik­kaa­ja Mon­te Hell­man tut­kai­lee Two-La­ne Black­to­pis­sa tun­teik­kaas­ti ou­toa ja jos­kus pa­teet­tis­ta­kin, temp­pui­lun ja hui­jaus­ten täyttämän ka­tu­ral­lin maail­maa… Pal­jon ta­ri­nan mer­ki­tyk­sestä las­keu­tuu Oa­te­sin har­teil­le ja hän kan­taa sen mes­ta­rin ot­tein lois­ta­vas­sa suo­ri­tuk­ses­saan.” – Va­rie­ty
”…­Hell­man on vä­hemmän kiin­nos­tu­nut al­le­go­rias­ta (luok­ka- ja su­ku­pol­vitörmäyk­sistä, ku­ten Ea­sy Ri­de­rissä) tai au­to­ki­sas­ta it­sessään (se vain haih­tuu pois) kuin siitä mys­til­li­sestä pro­ses­sis­ta, jos­sa haas­te hie­no­va­rai­ses­ti käy lä­pi me­ta­mor­foo­sin ja muo­dos­tuu pak­ko­miel­teek­si. It­seensä sul­keu­tu­nee­na, it­seensä kes­kit­ty­neenä ja it­se­tu­hoi­se­na (ku­ten vii­mei­nen otos fil­min juut­tu­mi­ses­ta ka­me­raan ja pa­la­mi­ses­ta an­taa ymmärtää) se on ab­so­luut­ti­sen van­git­se­va. — Tom Mil­ne, Ti­me Out
”Ei to­del­la­kaan minään kes­ki­ver­to ta­kaa-a­jo­lef­fa­na Two-La­ne Black­top saat­taa ol­la Mon­te Hell­ma­nin hie­noin elo­ku­va. Oa­tes, jo­ka on Hell­ma­nin lä­hei­nen ystävä ja pääo­san esittäjä mel­kein kai­kis­sa hä­nen fil­meissään, on Two-La­ne Black­to­pis­sa suu­ren­moi­nen, roo­lis­sa on täy­del­li­nen se­koi­tus ko­me­diaa, mys­tee­riä ja sää­littä­vyyttä… Odo­tuk­set tätä synkkää elo­ku­vaa koh­taan oli­vat kor­keal­la, stu­dio ku­vit­te­li uu­den Ea­sy Ri­de­rin ole­van kä­sillä. Es­qui­re-leh­ti te­ki fil­mistä kan­si­ku­va­ju­tun, pai­noi Wur­lit­ze­rin kä­si­kir­joi­tuk­sen leh­teen ko­ko­nai­suu­des­saan, ja kut­sui fil­miä vuo­den elo­ku­vak­si… Two-La­ne Black­top on hy­vin sa­man­ta­pai­nen kuin suo­sit­tu­jen eu­roop­pa­lais­ten ek­sis­ten­tia­lis­ti­sen elo­ku­van te­kijöi­den fil­mit, mut­ta häi­lyvä ame­rik­ka­lai­nen ”art hou­se” –y­leisö py­syi lau­moi­na pois­sa, pitäen selväs­ti­kin pa­rem­pa­na, että heidän va­ka­vat psy­ko­lo­gi­set draa­man­sa ovat vain tuon­ti­ta­va­raa ul­ko­mail­ta. – Vir­gin Film Gui­de
”­Tiellä it­sessään on Two-La­ne Black­to­pis­sa to­del­li­nen iden­ti­teet­ti, kuin se oli­si paik­ka, jos­sa eletään, eikä vain ta­pa liik­kua… tämän elo­ku­van neljäl­le ih­mi­sel­le tie, sa­nal­la sa­noen, on ko­ti. – Ro­ger Ebert
”­Two-La­ne Black­top on ki­peän­kos­ket­ta­vien, pu­hut­te­le­vien mai­se­mien ja ab­sur­dis­ti jäh­met­ty­nei­den hen­kilö­hah­mo­jen elo­ku­va.” — J. Ho­ber­man, Vil­la­ge Voi­ce
”Tämä Mon­te Hell­ma­nin jän­nittävä ek­sis­ten­tia­lis­ti­nen tie-e­lo­ku­va, jos­sa on Ru­dolph Wur­lit­ze­rin ja Will Cor­ryn mai­nio kä­si­kir­joi­tus ja suo­sik­ki­ni War­ren Oa­te­sin roo­leis­ta, näyttää jo­pa pa­rem­mal­ta nyt kuin se näyt­ti vuon­na 1971. – Jo­nat­han Ro­sen­baum, Chi­ca­go Rea­der
(HB)
29/09/2012

Traileri

Tämä video on ehkä jo poistettu YouTube:sta. Kokeile kuitenkin?

Etsitkö tärppejä?

Jos pidät tästä elokuvasta saatat myös olla kiinnostunut näistä. Lisää samojen tekijöiden elokuvia löydät klikkaamalla tekijän nimeä edellä.
© Heinäpään Viestintä Oy ja MetaVisual Oy. Tämän arvostelun ja mediatiedostojen kopiointi on kielletty. Linkitys tälle sivulle on sallittu.
Toteutus:MetaVisual CMSSuunnittelu:MetaVisual OyMobiiliversioNormaaliversioKirjaudu sisään© 2000 - 2021 Heinäpään Viestintä Oy, MetaVisual Oy