Paul Sch­ra­der on ural­laan osoit­ta­nut ole­van­sa hyvä kä­si­kir­joit­ta­ja, mut­ta kes­kin­ker­tai­nen oh­jaa­ja. Dog Eat Do­gin oh­jaa­ja­na hän ei epäon­nis­tu­nut, mut­ta lop­pu­tu­los on epä­ta­sai­nen ja vä­hintään­kin kum­ma.

E­lo­ku­va ker­too kol­mes­ta ri­kol­li­ses­ta, jot­ka ot­ta­vat ris­kin hyväk­syessään kid­nap­paus­kei­kan. Tu­lok­se­na on mus­tan huu­mo­rin sä­vyttämä ku­jan­juok­su, jo­ka päät­tyy sur­rea­lis­ti­seen Humph­rey Bo­gart -kun­nia­no­soi­tuk­seen.

Al­ku­koh­taus ha­kee bru­taa­liu­des­saan ver­tais­taan. Is­ke­vintä on kat­so­jaan hii­pivä aja­tus siitä, että se ku­vaa lop­pu­jen lo­puk­si rea­lis­ti­ses­ti, mikä on se­kopäi­nen ar­ki­to­del­li­suus. On­nek­si vain jos­kus. Die­sel-kö­rilään (Ch­ris­top­her Mat­hew Cook) ja ute­liaan grun­ge-tytön koh­taus edus­taa taas tois­ta lai­taa, herk­kiä sä­vyjä elämän har­mau­des­sa.