Kino - Arvostelu

Kovasikajuttu

Pertti Kurikan Nimipäivät: Kari Aalto (laulu), Pertti Kurikka (kitara), Sami Helle (basso), Toni Välitalo (rummut). (Kuva JP Passi)
Pertti Kurikan Nimipäivät: Kari Aalto (laulu), Pertti Kurikka (kitara), Sami Helle (basso), Toni Välitalo (rummut). (Kuva JP Passi)

Pelkällä säälillä, vitsillä tai uteliaisuudella ei voi selittää Jukka Kärkkäisen ja JP Passin dokumenttielokuvan näyttämiä yhteneviä yleisöreaktioita punkbändi Pertti Kurikan Nimipäivien keikoilta Suomesta ja Saksasta. Kovasikajuttu on kuitenkin musiikkidokkari vain nimellisesti. Elokuvana se on enemmän.

Pertti Kurikan Nimipäivien punkhuuto ilmaisee saman, minkä Edvard Munchin tunnetumpi Huuto – vaikkei yhtyeen keikoista makseta yhdeksääkymmentä miljoonaa. The Rasmus voi laulaa, että I’m A Mess, mutta The Pertti Kurikan Nimipäivät tietää, mitä se tarkoittaa.

Kehitysvammaiset eivät asukaan vieraassa maassa, missä kaikki tehdään toisin. ”All men are brothers till the day they die”, laulaisi Randy Newman. Kovasikajutun ansio ja armottomuus on siinä, kuinka se näyttää meidän kaikkien olevan oman elämämme kitaristiperttejä, laulajakareja, basistisameja ja rumpalitoneja - kun oikein silmin ja toisiamme silmiin katsotaan.

Kovasikajuttu osoittaa, että kehitysvamma päästää itsesensuurin läpi ilmoille tunteita, jotka me muut pidämme tarkasti omana tietonamme. Toisaalta vamma sulkee toisia kanavia, jotka johtaisivat ulkopuolisen maailman parempaan ymmärtämiseen. Tunteiden ja käytöksen kontrolloimisen kyky erottaa kehitysvammaiset niin kutsutuista terveistä ja tekee sosiaalisesta kanssakäymisestä ja esimerkiksi omillaan asumisesta vaikeampaa kuin meille muille.

Nähtyäni filmin trailerin, olin jo teroittamassa kynääni. Piti huomauttaman, ettei edes Sex Pistolsiakaan seurattu kameran kanssa vessaan tai suihkuun – niin kuin Pertti Kurikan Nimipäivien soittajia. Kovasikajutussa on kuitenkin läpikäyvänä dokumenttimetodina sama punk-eetos kuin bändilläkin. Tämä on totta, tällaisia me olemme, ota tai jätä. Mutta älä mamoile.

Kovasikajutun lähestymistapa ottaa luulot pois katsojalta, joka odottaa myötäsukaista, perussympaattista aiheen silottelua. Kärkkäinen ja Passi tuovat kehitysvammaiset lähikuvaan nahkoineen ja karvoineen – myös tuoksuineen. Tämä ei lainkaan vähennä filmin koskettavuutta tai esiintyjien rakastettavuutta.

Kovasikajuttu ei jätä välinpitämättömäksi. Se vaatii katsojaltakin yhtä rehellistä ja avointa suhtautumista kuin Pertiltä, Karilta, Samilta ja Tonilta, jotka laittavat likoon olemuksensa ja elämänsä. JP Passin iholle tuleva kuvaajanote voi vaikuttaa tutulta, sillä Passi oli kamerassa myös käsikirjoittamassaan Juho Kuosmasen fiktiofilmissä Taulukauppiaat (2010).

Musiikkielokuvana Passin ja Kärkkäisen teos tuo mieleen dokumentit Wilco-yhtyeen sisäisestä kriisistä (I Am Trying to Break Your Heart, 2002) ja Metallican terapiavaiheesta (Some Kind Of Monster, 2004). Niissä kaikissa näkyy, ettei millään bändillä ole ikinä erimielisyyksiä vain yhtyeen musiikillisesta suunnasta. Egot kolisevat toisiaan vasten myös Pertti Kurikan Nimipäivillä.

Dokumentaristit ovat läsnä, kun soitto treenikämpällä sujuu. Kamera käy myös, kun yhteispeli takkuaa soittajien egoihin. Dramaattisten suuttumisten ja vuolaiden leppymisten synty jää epäselväksi. Olettaa voi, että syyt ovat syvemmällä. Pertti Kurikan Nimipäivien elämänbluesmiehet ovat maksaneet velkansa, ”paid their dues”. He ovat saaneet oikeutuksen viimeinkin soittaa, laulaa ja puhua ulos kokemuksensa menneisyyden traumoista ja nykyhetken vastoinkäymisistä.

Bändi on täynnä persoonallisuuksia. Yhteisten treenihetkien ohella jokainen pääsee henkilökuvaan. Pertti Kurikka elää luovassa maailmassaan, joskus muiden ulottumattomissa, varsinkin tutkiessaan pakkotoimintona toisten takkien ”saumakäärmeitä”. Kari Aallossa on coolia rock-asennetta. Hän puhuu niin vankan jäsennellysti, että on kuunneltava. Basisti Sami Helle on yhtyeen Paul McCartney, ilopintainen sovittelija, jota ei kannatakaan suututtaa. Rumpali Toni Välitalo on se ikuinen teinijäsen, korvaamaton muiden ideoiden peesaajana.

Yksi humauttavimmista hetkistä koetaan, kun rumpali tajuaa, että tyttökaveriehdokkaan suukko onkin vain ”ystäväpusu”. Tyttö onkin jo varattu. Katsojankin sydän nousee kurkkuun.

Laulusolisti Aalto ja kitaristi Kurikka ovat kuin Jagger ja Richards. ”Älä tee riffeistä liian vaikeita”, toivoo laulaja säveltäjältä. Aalto sanelee lyriikat kumppanilleen. Sanoitusten tulee ensisijaisesti olla ”rehellisiä”.

Pertti Kurikan Nimipäivien laulut ja esiintymisen aggressio toimivat bändille samanlaisena purkautumiskanavana kuin Kurikan pitämä päiväkirja hänelle itselleen. Rockissa ja bluesissa on sille pitkät perinteet. Punkin ideana oli toimia myös muutosvoimana. Kovasikajutussa on muutosvoimaa. Asenteisiin vaikutetaan hitaasti, mutta kuitenkin. Pertti Kurikan itsensä bändiprojekti on vapauttaa puheviasta.

Viimeistään Kovasikajutun myötä pitäisi Jussi-palkintolautakunnankin tunnustaa, että dokumenttirintamalla tehdään parasta suomalaista elokuvaa – ja on tehty jo vuosia. Filmiaura aikoi vuonna 2008 jättää dokumenttikategorian kokonaan pois Jusseista, mutta järki voitti. Ehkä tuottajien boikottiuhkakin vaikutti.

Kovasikajuttu on tämän vuoden dokkarihelmi. Kärkkäisen ja Passin elokuvalla on jo ensi-illassa samankaltaista nostetta kuin Mika Hotakaisen ja Joonas Berghällin elähdyttävällä Miesten vuorolla (2010). Filmi on myös luontevaa jatkoa Kärkkäisen hienolle Jussi-voittajalle Kansakunnan olohuone (2009). Nekin olisi aikanaan pitänyt nostaa dokumenttisarjan lisäksi kilpailemaan vuoden parhaan elokuvan Jussista. Toivottavasti laiminlyönti korjataan Kovasikajutun kohdalla. (HB)

DVD-Opas.fi

Tekijät

Ohjaaja: Jukka Kärkkäinen JP Passi
Pääosissa: Pertti Kurikka Kari Aalto Sami Helle Toni Välitalo
Tarina: Jukka Kärkkäinen JP Passi Sami Jahnukainen

Traileri

Kommentit

Uutta! Nyt voit kommentoida elokuvia nimettömästi tai kirjautumalla sisään mm. Facebook tai Twitter tunnuksillasi.
blog comments powered by Disqus
Kommentointi on yhä testikäytössä, jos kohtaat ongelmia ilmoita siitä meille yhteydenottolomakkeella.

Ilmoitus

Kuvat

Laulusolisti Kari Aallossa on punk-asennetta
Laulusolisti Kari Aallossa on punk-asennetta
Pertti Kurikalla ei yleensä mene sormi suuhun
Pertti Kurikalla ei yleensä mene sormi suuhun
Pertti, Toni ja Sami keikkateltassa
Pertti, Toni ja Sami keikkateltassa
Ohjaaja-käsikirjoittajat JP Passi ja Jukka Kärkkäinen
Ohjaaja-käsikirjoittajat JP Passi ja Jukka Kärkkäinen

Tekniset tiedot

Vuosi: 2012Kesto: 85 minuuttia
Julkaisija: Disney 
  
    
© Heinäpään Viestintä Oy. Tämän arvostelun ja mediatiedostojen kopiointi on kielletty. Linkitys tälle sivulle on sallittu. Arvostelun yhteydessä esitettyjen kuvien oikeudet kuuluvat maahantuojalle (Disney) ellei toisin mainita.
Toteutus:Viestintäratkaisut Webmaster Kirjaudu sisään