DVD - Arvostelu

The Shining – Hohto – kahden levyn erikoisjulkaisu DVD arvostelu kansi

The Shining – Hohto – kahden levyn erikoisjulkaisu

Hohto 

Elokuva:
Kuva & Ääni:
Ekstrat:

”Naista ei saa kirveelläkään” kommentoi kiuruvetinen ajattelija ensimmäistä kertaa Hohtoa katsoessaan. Elokuva jakaa Kubrick-fanienkin mieliä. Ainakaan Stephen King ei pitänyt näkemästään: Nicholsonin hulluksi tulo on aika suoraviivaista.

Hyvin vaikuttava tämä kuitenkin oli aikoinaan. Ja kun aikaa on kulunut jo kolme vuosikymmentä, jota on kyllästetty surkeilla King-filmatisoinneilla. Täten kermaa kaikin puolin: genrestä toiseen hypännyt mestari selvisi kohtuudella myös kauhun lajityypistä.

Nyttemmin eniten ihastuttaa muutamien avainkohtien taidokas dialogi ja kameratyöskentely. Oma lukunsa oli vallankumouksellinen subjektiivisen kameran käyttö, jota käytettiin erityisesti pikku-Docin ajellessa pitkin Outlook-hotellia.

Kyseessä on nk. lyhyt Euroopan versio. Innokkaimpien kannattaa hankkia 144 minuutin jenkkilevy.

Hohdon kuva näytti jo täyden kuvan DVD-versiona tarkalta. Ohjaaja kuvasi täydellä portilla, josta leikattiin laajakuva teattereihin ja täyskuva videolle. Ohjaajan kuoltua uudet DVD- ja BD-kuvat vastaavat teatterin laajakuvaa. Helikopterin varjo ei enää näy alkukuvissa. DVD on pehmeämpi ja hieman häiriöisempi kuin BD. 5.1-miksaus vastaa aiempaa Sandrewn versiota. Ekstroissa kösivarakuvauksen keksijän Garrett Brownin ja historioitsija John Baxterin kommenttraita, 34 min dokumentti, jolle ohjaajan tyttären kommenttiraita sekä yhteensä noin 55 min. dokumentit ja traileri. (PS)

DVD-Opas.fi

Tekijät

Ohjaaja: Stanley Kubrick
Pääosissa: Jack Nucholson Shelly Duvall
Tarina: Stephen King Stanley Kubrick Diane Johnson
Kuvaus: John Alcott
Musiikki: Wendy Carlos Rachel Elkind

Kommentit

Voit kommentoida elokuvia nimettömästi tai kirjautumalla sisään mm. Facebook tai Twitter tunnuksillasi.
blog comments powered by Disqus
Kommentointi on yhä testikäytössä, jos kohtaat ongelmia ilmoita siitä meille yhteydenottolomakkeella.

Ilmoitus

Tekniset tiedot

Vuosi: 1980Kesto: 115 minuuttia
Julkaisija: WarnerKuva:
Anamorfinen 1.77
Ääniraita: Dolby Digital 5.1
 
Ikäraja:
(15)
Kielletty alle 16-vuotiailta. Ennen vuoden 2012 ikärajamerkintäuudistusta tämän julkaisun ikäraja oli 15 vuotta.
VET: 88473EAN: 7321944722104
© Heinäpään Viestintä Oy. Tämän arvostelun ja mediatiedostojen kopiointi on kielletty. Linkitys tälle sivulle on sallittu. Arvostelun yhteydessä esitettyjen kuvien oikeudet kuuluvat maahantuojalle (Warner) ellei toisin mainita.
Toteutus:Viestintäratkaisut Webmaster Kirjaudu sisään