Les­ki­mies Me­nas­he to­tut­te­lee yk­si­ne­loon. Vuo­si vai­mot­ta on su­ju­nut omas­sa mie­li­ku­vas­sa vä­hintään­kin sie­dettäväs­ti, juu­ta­lai­syh­teisö vaan on asias­ta vah­vas­ti eri mieltä. Ar­ki kar­kaa kont­rol­lis­ta. Myöhäs­te­ly ja huo­li­mat­to­muus syn­nyttävät epäus­koa lä­hi­pii­rissä. Syyt­te­ly ja vir­hei­den et­sintä ei koh­dis­tu va­hin­gos­sa­kaan omaan na­paan.

Too­ra on eh­do­ton. Me­nas­hen ai­noaa poi­kaa kas­vat­taa vai­mo­vai­naan vel­jen per­he. Uut­ta kump­pa­nia hoi­ta­vat vi­ral­li­set jär­jes­te­ly­ko­mi­teat. Poi­ka­kin epäi­lee isän ky­vyk­kyyttä elä­tys­puo­lel­la. To­teu­tus­mal­li ei ole Me­nas­hen mie­leen, huol­ta­juus­kiis­ta pitää laa­jen­ne­tun per­heen vä­lit kii­vai­na. Pie­niä poik­keuk­sia ar­jen ri­tuaa­lei­hin on­nek­si suo­daan, niin kuin mo­nis­sa us­kon­nois­sa.

Sun­dan­ce-fes­ta­reil­ta suo­si­kik­si nous­sut sym­paat­ti­nen pie­nen bud­je­tin teos pa­neu­tuu newyor­kin­juu­ta­lais­ten ar­keen iha­nal­la huu­mo­ril­la. Amatöö­ri­poh­jai­nen esiin­tyjä­kaar­ti, rea­lis­ti­set ku­vaus­pai­kat sekä remp­seä tun­nel­ma avaa­vat van­hem­muu­den haas­teet tuo­rein sil­min. Köy­hyy­den ja nöy­ryy­den mat­kas­ta tu­lee yh­tei­nen, ta­ri­nas­ta glo­baa­li.

Oh­jaa­ja Jos­hua Z. Weins­tein luo fik­tion kei­noin mie­len­kiin­toi­sen kat­sauk­sen juu­ta­laissäännöstöön. Si­vu­lau­sees­sa Me­nas­he ker­too — va­li­tet­ta­vas­ti — myös siitä, mi­ten mon­ta maail­man­kolk­kaa joh­de­taan us­kon­nol­li­sin pe­rus­tein. Härs­kiys ja kak­si­naa­mai­suus kuu­lu­vat ih­mis­luon­toon, riip­pu­mat­ta Pyhän Kir­jan pää­ty­teks­tistä. Weins­tein ky­see­na­lais­taa ins­ti­tuu­tiot — ko­ko­nai­suu­den lep­poi­saan dia­lo­giin ver­ho­ten.

Pääo­sil­taan jid­dis­hin­kie­li­nen elo­ku­va esi­tetään Rak­kaut­ta ja Anar­kiaa -fes­ti­vaa­leil­la eng­lan­nik­si teks­ti­tet­tynä. (VA)