A­matöö­rimäi­nen hah­mo­pyt­ti­pan­nu esit­te­lee kir­ja­van jou­kon hah­mo­ja, joil­le käy en­sin huo­nos­ti mo­neen ker­taan ja mo­nes­ta ku­va­kul­mas­ta, ja he­ti perään vähän pa­rem­min yh­destä näkö­vink­ke­listä.

U­ni­nen, etäi­nen ja vi­suaa­li­ses­ti kik­kai­le­va elo­ku­va on kiin­nos­tu­neem­pi ro­soi­ses­ta es­te­tii­kas­ta kuin mistään var­si­nai­ses­ta ta­ri­nas­ta. Elo­ku­van kroo­ni­nen kes­kin­ker­tai­suus se­lit­ty­nee osin sillä, että te­kijät tur­vau­tui­vat jouk­kois­ta­mi­sen voi­maan miet­tiessään va­lin­to­jaan. Lo­pul­ta pa­ras ke­hu, jon­ka täl­le voi an­taa on, että elo­ku­va — toi­sin kuin sitä au­dio­vi­suaa­li­ses­ti muis­tut­ta­va To­ny Scot­tin "Do­mi­no" — ei ai­heu­ta pa­hoin­voin­tia.