Ikä­pol­vi, jol­le r&b mer­kit­see enemmän El­las Mc­Da­niel­sia kuin Run DMC:­ta, ot­si­koi kai­ken hih­ho­pin ja ra­pin kau­pal­li­sen tans­si­mu­sii­kin al­le. Ka­ru­kos­ken elo­ku­va avaa tätä maail­maa kiin­nos­ta­vas­ti tietämättö­mil­le ja ri­pot­te­lee sa­mal­la sääs­te­liään tyy­likkääs­ti vi­lah­duk­sia gen­ren suo­ma­laistäh­distä, jot­ta vih­kiy­ty­neet py­syvät mu­ka­na.

Hyvät nuo­ri­so­ku­vauk­set ovat vä­hissä Suo­mes­sa saa­ti maail­mal­la. Ka­ru­kos­ken oh­jaus ei ta­voit­te­le tai­vai­ta, mut­ta on­nis­tuu ker­to­maan ta­ri­nan­sa il­man minkään­lais­ta myötähä­peää, mikä on ny­kypäivän suo­si­tuis­sa ko­ti­mai­sis­sa elo­ku­vis­sa hy­vin har­vi­nais­ta, perä­ti poik­keus.

Näyt­te­lijät ovat ihas­tut­ta­via (Pa­me­la To­la, Sa­mu­li Vau­ra­mo) ja rie­mas­tut­ta­via (Joo­nas Saar­ta­mo, en­simmäi­sen to­sinäytön Ee­ro Mi­lo­noff ), mut­ta en­nen kaik­kea to­del­li­sia hah­mo­ja. So­siaa­lis­ta tie­dos­ta­vuut­ta vil­jellään so­pi­vas­ti.