Yli 10 700 arvostelua
Uusia arvosteluita tuon tuosta.
Kaikki parhaat.
Blu-ray

Poikani Kevin

We Need to Talk About Kevin 

Elokuva:
Kuva & Ääni:
Ekstrat:

Tekniset tiedot

Formaatti: Blu-ray
 
Vuosi: 2011Kesto: 111 minuuttia
Julkaisija: FS FilmKuva:
1080p 2.35*
Ääniraita: DTS-HD MA5.1
 
Ikäraja:
(16)
Kielletty alle 16-vuotiailta. Ohjelman saa luovuttaa vain 16 vuotta täyttäneelle.
  EAN: 64381940027710

© Heinäpään Viestintä Oy ja MetaVisual Oy. Tämän arvostelun ja mediatiedostojen kopiointi on kielletty. Linkitys tälle sivulle on sallittu. Arvostelun yhteydessä esitettyjen kuvien oikeudet kuuluvat julkaisijalle (FS Film) ellei toisin mainita.

Kuvat

Ezra Miller - ostaisitko tältä mieheltä käytetyn jousipyssyn?
Ezra Miller - ostaisitko tältä mieheltä käytetyn jousipyssyn?
Kevin - Jasper Newell - on hyvä syy ehkäisylle
Kevin - Jasper Newell - on hyvä syy ehkäisylle
Tämä ei nyt ihan Kevin mene niin kuin siinä Lapsikirjassa
Tämä ei nyt ihan Kevin mene niin kuin siinä Lapsikirjassa
Äiti näyttää, miten möllötetään, siis näin!
Äiti näyttää, miten möllötetään, siis näin!
Voitaisko me käydä samalla isä-poika -keskustelua tuosta vaipasta?
Voitaisko me käydä samalla isä-poika -keskustelua tuosta vaipasta?

Elokuva

Fik­tii­vi­sen ame­rik­ka­lai­sen kou­lu­sur­maa­jan per­heestä ker­to­va Poi­ka­ni Ke­vin on saa­nut leh­dissä jo niin pal­jon täh­tiä, et­tei niitä DVD-Op­paa­seen enää riittä­nyt.

Fik­tii­vi­sen ame­rik­ka­lai­sen kou­lu­sur­maa­jan per­heestä ker­to­va Poi­ka­ni Ke­vin on saa­nut leh­dissä jo niin pal­jon täh­tiä, et­tei niitä DVD-Op­paa­seen enää riittä­nyt. Omal­ta osal­ta­ni tun­nus­tan, että kun skot­tioh­jaa­ja Lyn­ne Ram­sayn aiem­pi Ro­tan­pyy­dystäjä (1999), ke­hut­tu elo­ku­va se­kin, tu­li ai­koi­naan te­le­vi­sios­ta, en jak­sa­nut kat­soa sitä lop­puun saak­ka. Vi­ka oli tie­tys­ti mi­nun, eikä kes­ken jä­tet­tyä sai­si ar­vos­tel­la, mut­ta Poi­ka­ni Ke­vi­nin näh­tyä­ni ymmärrän pa­rem­min – näin au­teur-a­jat­te­lun va­los­sa — mik­si tuo van­hem­pi­kaan fil­mi ei mi­nuun ve­don­nut.
Ram­sayn uu­si elo­ku­va Poi­ka­ni Ke­vin on te­ko­tai­det­ta. Siinä va­ka­va­mie­li­nen (lue: sen­saa­tio­mai­nen) ai­he kä­si­tellään in­ho­rea­lis­ti­ses­ti, mut­ta sisäkkäi­sik­si ta­kau­tu­mik­si so­fis­ti­koi­dus­ti – tai ehkä pi­kem­min­kin so­fis­ti­ses­ti — pa­las­tel­tu­na. Tällä ta­voin simp­pe­lin ta­ri­nan tylsä­mie­li­nen to­teu­tus täyttää art hou­se -fil­min mi­ni­mi­vaa­ti­muk­set kli­sei­simmällä mah­dol­li­sel­la ta­val­la. Jos epäi­let ta­ri­naa­si, ha­jo­ta se ja tar­joi­le tyy­likkääs­ti pa­la­pe­linä, niin jo­han mais­tuu.
En ole lu­ke­nut Lio­nel Sh­ri­ve­rin ro­maa­nia, mut­ta ai­heen plus­sa­puo­let tun­tu­vat jää­neen kir­jan si­vuil­le. Lyn­ne Ram­say ha­luaa kat­so­jan tun­nis­ta­van ole­mi­sen kur­juu­den ja toi­vot­to­muu­den te­kemällä toi­vot­to­mia ja kur­jia elo­ku­via. Tai mistä minä tiedän? Ehkä fil­min ke­hu­jat eivät ole näh­neet te­ko­vuo­den to­del­lis­ta tai­de-e­lo­ku­vaa, ul­ko­mai­sen Os­ca­rin voit­ta­jaa Na­der ja Si­mi­niä? Siinä ira­ni­lai­soh­jaa­ja Asg­har Far­ha­di osoit­taa, mi­ten aja­tus­kin saa­daan ku­va­tuk­si. Tai ehkä on jo unoh­tu­nut se ai­noa kou­lu­sur­mis­ta teh­ty ran­kan ai­heen ar­voi­nen ja on­nis­tu­nut elo­ku­va, Gus Van San­tin Elep­hant (2003). Muu­ten yhtä ideaan­sa köm­pelös­ti kak­si tun­tia jyystävä Poi­ka­ni Ke­vin tus­kin me­ni­si täy­destä kuin väärä ra­ha.
On­nek­si äi­tiä esittää Til­da Swin­ton. Hän kop­paa näyt­te­lijänä jo­kai­sen pal­lon, jo­ka hä­nel­le syö­tetään. Swin­ton nou­see roo­lil­le tar­jot­tu­jen mitättö­myyk­sien yli. Kä­si­kir­joi­tuk­sen ku­lu­neim­mat­kaan nyans­siy­ri­telmät eivät va­hin­goi­ta Swin­to­nin ole­muk­sen sel­keän puh­das­ta ydintä. Pääl­le lii­ma­tut piir­teet vain va­lu­vat näyt­te­lijästä kuin hä­nen yl­leen elo­ku­vas­sa va­lu­tet­tu pu­navä­ri: ve­ri, hil­lo, me­hu ja maa­li.
Me­hu ja hil­lo? Luit­te oi­kein. Oh­jaa­ja Ram­say poh­jus­taa kou­lu­ve­rilöy­lyä fil­min al­ku­ku­vis­sa, jois­sa pal­jaat var­ta­lot mässäi­levät to­maat­ti­me­hus­sa Va­len­cian To­ma­ti­no-fes­ti­vaa­leil­la. Lä­pi elo­ku­van äi­ti jou­tuu puh­dis­ta­maan kuis­til­ta ja au­tos­taan maa­li­rois­kei­ta, joi­ta naa­pu­rit ovat heittä­neet. Paah­to­lei­pien vä­listä pur­sua­vas­ta hil­los­ta tehdään myös iso nu­me­ro. Sitä sym­bo­liik­kaa!
Kaik­ki ta­ri­nan hen­kilöt tui­jot­ta­vat äi­tiä sillä silmällä. Siis ihan kaik­ki. Ja pitkään. Se ker­too meil­le kat­so­jil­le, että äi­ti syyttää it­seään ta­pah­tu­nees­ta ja muut syyl­listävät siitä äi­tiä. Kär­si­mys ja mie­len ha­joa­mi­nen esi­tetään fil­mi­ker­to­muk­ses­sa konk­reet­ti­se­na ku­jan­juok­su­na, kun Swin­ton vael­taa lä­pi öi­sen Hal­loween-kul­kueen. Siinä ku­vas­tu­vat äi­din tun­not ja pe­lot, epä­toi­vo ja häm­men­nys. Ymmärrät­tehän. Mut­ta to­ki kont­ras­tia­kin kai­va­taan. Tai­det­ta­han syn­tyy vas­ta vas­ta­koh­dis­ta, yllättä­vistä rin­nas­tuk­sis­ta, jot­ka vie­raan­nut­ta­vat tu­tus­ta ja tur­val­li­ses­ta. Ris­ti­rii­dan Ram­say tar­joi­lee ku­jan­juok­su­koh­das­sa kant­ri­mu­sii­kil­la, jo­ka soi äi­din ka­tast­ro­fin ää­ni­rai­ta­na.
Kaik­ki­han me en­tuu­des­taan tiedäm­me, että ame­rik­ka­lai­nen elämän­muo­to on tyhjänpäiväistä. Kant­ri­mu­siik­ki­han sitä art hou­se –e­lo­ku­vas­sa niin so­pi­vas­ti il­mentää! Ja jos jo­ku kat­so­ja ei sat­tui­si ta­jua­maan, että kant­ri on junt­tia, rais­ka­taan pa­lan pai­nik­keek­si myös Bud­dy Hol­lyn ja Brian Wil­so­nin ne­rok­kaim­mat lau­lut. Voi sitä kau­neu­den ja ru­muu­den kont­ra­punk­tia! Poi­ka­ni Ke­vin on wow-tai­de-e­lo­ku­vaa ras­kaim­man jäl­keen!
Se Ke­vi­nissä käy­tet­ty Bud­dy Hol­lyn lau­lu – sa­ma jo­ka kuul­laan myös fil­min trai­le­ris­sa – on Eve­ry­day. Taas help­poa vas­ta­koh­tai­suut­ta, mas­sa­mur­haa­ja ja yk­si iha­nim­mis­ta ro­mant­ti­sis­ta pop­lau­luis­ta – mitä ryöstö­vil­je­lyä! Ram­sayn ta­pa luo­da kont­ras­te­ja ei ole tai­tee­na on­nis­tu­nut, se on pelkkä kli­see, temp­pu. Koo­mis­ta vai­ku­tel­maa tus­kin on ta­voi­tel­tu, mut­ta sii­hen pää­dytään. Poi­ka­ni Ke­vin on pai­koin kuin You­Tu­be-hit­ti, jos­sa Kub­ric­kin Hoh­to-e­lo­ku­va lei­kat­tiin leik­kisäk­si trai­le­rik­si näyttämään hyvän­tuu­li­sel­ta ko­ko per­heen elo­ku­val­ta. Mut­ta se oli on­nis­tu­nut­ta pa­ro­diaa, Ram­say on tar­koit­ta­nut fil­minsä va­ka­vas­ti otet­ta­vak­si.
Nos­tan esil­le kak­si otos­ta, jot­ka sai­vat mi­nus­sa ai­kaan yökö­tys­reak­tion, mut­ta ehkä ei ihan elo­ku­van­te­kijöi­den toi­vo­mal­la ta­val­la, ei siis ai­heen il­mei­sen kau­his­ta­vuu­den vuok­si. Toi­nen otok­sis­ta on psy­ko­lo­gin vas­taa­no­tol­ta. Odo­tus­huo­neen soh­val­la poi­kan­sa kans­sa apua ha­ke­maan saa­pu­vat van­hem­mat – Swin­ton ja Reil­ly – is­tu­vat vie­re­tys­ten ymmär­rettäväs­ti myrt­seinä. Heidän vie­rellään ka­tos­sa roik­kuu iloi­sia, kiiltä­viä ja vä­rikkäitä il­ma­pal­lo­ja. Siinäpä sitä tun­tei­den ris­tiaal­lok­koa oi­kein tai­teel­li­sen al­le­vii­vat­tu­na: syvä mur­he ja pin­nal­li­nen ilo sa­mas­sa stil­lissä!
Toi­sen esi­merk­kio­tok­sen tai­teel­li­nen vai­ku­tel­ma oli vielä­kin my­kistäväm­pi. (Seu­raa­va lau­se sisältää juo­ni­pal­jas­tuk­sen, kai.) Lop­pu­puo­lel­la elo­ku­vas­sa nähdään, kuin­ka Ke­vin on tap­pa­nut per­heenjä­se­niään ko­tin­sa ta­ka­pi­han öi­sel­le nur­mel­le. Uh­rit ma­kaa­vat ruo­hi­kos­sa siinä asen­nos­sa, jo­hon kuo­lo on heidät kor­jan­nut. Nur­mel­la on pi­ha­ko­ris­tei­ta ja le­lu­ja. Sa­det­ta­ja la­kai­see pi­hanä­kymää: mi­ten ma­kaa­be­ri stil­le­ben, eikös?!
Ke­vin-po­jan sur­ma-a­see­na toi­mii pe­rin­tei­nen jou­si. Ram­sayn fil­mi siis syyl­lis­tyy kai­ken pääl­le vielä sii­hen, että se pyr­kii tu­hoa­maan Ro­bin Hood -myy­tin ihan­teel­li­suu­den. Mitäs pa­haa She­rwoo­din metsän veik­ko on Ke­vi­nil­le — tai Lyn­ne Ram­sayl­le — teh­nyt? Veik­kaan kui­ten­kin, että Rob­ba­ria lei­kitään vielä kun Poi­ka­ni Ke­vin on unoh­det­tu ta­hat­to­ma­na kau­hu­pa­ro­dia­na.
Swin­to­nin rin­nal­la John C. Reil­ly sel­viää isänä kai­kel­la kun­nial­la, niin kuin niin mo­nes­ta roo­lis­ta vii­me vuo­sien muis­sa­kin elo­ku­vis­sa. Ke­vi­niä nuo­ru­kai­se­na näyt­te­levää Ez­ra Mil­le­riä on oh­jat­tu ko­vin yk­si­pui­sek­si in­ho­kik­si. Kol­me nuo­rem­paa­kin Ke­vi­niä elo­ku­vas­sa nähdään. Pe­las­tai­si­vat edes lap­sinäyt­te­lijät, mut­ta te­ko­tai­teel­li­nen po­see­raus ei säästä ketään. Hams­te­ria­kaan.
Lop­pu­ku­vis­sa sii­hen saak­ka tun­tee­ton tap­pa­ja, tuo va­rab­rei­vik ju­nior, osoit­taa pie­niä mur­tu­mi­sen merk­kejä. Ram­say ha­luaa­kin vii­me het­killä vielä säi­lyttää kak­kun­sa. Sen sa­man, jon­ka on elo­ku­van ai­ka­na niin mo­neen ker­taan syö­nyt. (HB)

Kuva, ääni & ekstrat

Laadukas kuva ja ääni. Ei ekstroja. (PS)
08/08/2012
08/08/2012

Tekijät

Ohjaaja: Lynne Ramsay
Pääosissa: Tilda Swinton John C. Reilly Ezra Miller
Tarina: Lynne Ramsay Roy Kinnear Lionel Shriver (Lionel Shriverin romaanista)
Kuvaus: Seamus McGarvey
Musiikki: Jonny Greenwood

Etsitkö tärppejä?

Jos pidät tästä elokuvasta saatat myös olla kiinnostunut näistä. Lisää samojen tekijöiden elokuvia löydät klikkaamalla tekijän nimeä edellä.
© Heinäpään Viestintä Oy ja MetaVisual Oy. Tämän arvostelun ja mediatiedostojen kopiointi on kielletty. Linkitys tälle sivulle on sallittu.
Toteutus:MetaVisual CMSSuunnittelu:MetaVisual OyMobiiliversioNormaaliversioKirjaudu sisään© 2000 - 2024 Heinäpään Viestintä Oy, MetaVisual Oy