Niil­le, jot­ka eivät muis­ta kuin­ka Ika­rok­sen taas kä­vikään, elo­ku­va Suns­hi­ne tar­joaa jy­my-yllä­tyk­sen. Muut naut­ti­vat sil­ti var­mas­ti mat­kas­ta, sillä Dan­ny Boy­le oh­jaa­jan­pui­kois­sa pettää har­voin. Ja se yk­si Beach (2000) on on­nek­si jo unoh­det­tu.

Myöhäs­tyin elo­ku­vas­ta var­tin ver­ran, mut­ta vielä eh­din Ica­rus-a­luk­sen pe­las­tus­ret­kel­le. Au­rin­ko on räy­tymässä ja Ica­ruk­sen kul­jet­ta­ma me­ga­pom­mi oli­si sem­moi­nen shok­ki ystävätäh­tem­me sys­tee­miin, että ih­mi­selämä voi­si jat­kua vielä ra­piat sa­ta mil­joo­naa vuot­ta.

Niin kuin näillä reis­suil­la tah­too yleensä käydä, sekä fak­tas­sa että fik­tios­sa, ava­ruus­ret­ki­kun­ta koh­taa es­teitä ja hi­das­tei­ta. Mer­ku­riuk­sen pi­meällä puo­len törmätään edel­li­seen, epäon­ni­seen, sa­maa tehtävää yrittä­nee­seen aluk­seen, Ica­rus 1:een. Ja pian il­me­nee, että mo­lem­pien alus­ten toi­min­to­ja yri­tetään sa­bo­toi­da. Ku­ka tai mikä ei ha­lua Au­rin­gon ja Maan pe­las­tus­ta? Ja mitä mah­taa Ju­ma­la aja­tel­la tästä kai­kes­ta?

90-lu­vul­la Boy­le nos­ti skot­ti Ewan McG­re­go­rin lah­jak­kuu­den suu­ren­nus­la­sin al­le. 2000-lu­vul­la hän näyttää te­kevän sa­man ir­lan­ti­lai­sel­le Cil­lian Murp­hyl­le. Murp­hyn fyy­sik­ko ei st­res­saa­vas­sa työssään eh­di ra­kas­tua huo­leh­ti­vai­seen ast­ro­naut­ti Ro­se Byr­neen. Mie­hen ja fil­min suu­rim­man täh­den, Au­rin­gon, vä­lillä sen si­jaan on selväs­ti sä­pinää. Fyy­si­kol­le käy ku­ten Tom Rap­pin van­has­sa lau­lus­sa Roc­ket Man. Au­rin­gos­sa on ve­to­voi­maa.

Dan­ny Boy­lel­le täy­tyy nos­taa hat­tua. Shal­low Gra­ve –­mur­ha­leik­ki (1994) ja Trains­pot­ting (1996) aloit­ti­vat uran to­hi­nal­la, eikä Boy­le ole jää­nyt lepäämään laa­ke­reil­laan. To­sin ei niitä ole ai­na niin tul­lut­kaan. Epä­ta­val­lis­ta elämää (1997) jäi lii­kaa yrittä­neek­si fan­ta­sia­ko­me­dian tus­sah­duk­sek­si ja Leo­nar­do Di­Cap­rion kans­sa Boy­le epäon­nis­tui Beac­his­sa täy­sin.

Boy­len sä­tei­levä oh­jaus

Uut­ta pont­ta ural­le toi mai­nio, Lon­too­seen si­joi­tet­tu kau­hu­fil­mi 28 päivää myö­hem­min (2002), jos­sa la­bo­ra­to­rioa­pi­na tar­tut­ti ih­mi­siin zom­beik­si muut­ta­van tau­din. Suns­hi­nea edeltävä Mil­lions (2004) on liian vähäl­le huo­miol­le jää­nyt työ, jos­sa Boy­le siir­tyi het­kek­si ko­ko per­heen ko­me­dian pa­riin. Mil­lion­sis­sa oh­jaa­ja vä­lit­ti nap­piin osu­nei­den näyt­te­lijä­va­lin­to­jen avul­la las­ten ihan­teel­li­sen mie­li­ku­vi­tus­maail­man ja ai­kuis­ten ar­ki­sem­man on­nen­ta­voit­te­lun ris­ti­rii­dat. Mil­lions oli myös har­vi­nai­sen pa­ko­ton ja miel­lyttävä yh­teis­vas­tuun op­pi­tun­ti kai­ke­nikäi­sil­le.

Boy­len yh­teis­työ tuot­ta­ja And­rew Mac­do­nal­din kans­sa jat­kuu hy­vissä mer­keissä. Mac­do­nal­din isoisä oli Eme­ric Press­bur­ger, mes­ta­rioh­jaa­ja Mic­hael Powel­lin erot­ta­ma­ton yh­teis­työ­kump­pa­ni. Ku­ten Powell ja Press­bur­ger, myös Boy­le ja Mac­do­nald pyr­kivät jo­ka ker­ral­la tar­joa­maan kat­so­jal­le jo­tain uut­ta, laa­du­kas­ta ja eri­lais­ta.

Kai­kis­sa Boy­len fil­meissä on sur­rea­lis­ti­sen sa­dun tun­tua. Ei siis ih­me, että maail­mo­ja kir­jai­mel­li­ses­ti sy­lei­levä ava­ruu­sai­he on kiin­nos­ta­nut oh­jaa­jaa. Vi­suaa­li­suut­ta pai­not­ta­va ote, in­hi­mil­li­nen pe­li­silmä ja omin­ta­kei­nen toi­min­nal­li­suus kan­ta­vat Suns­hi­nen yläil­moi­hin.

Va­ka­vis­sa juon­teis­saan fil­min kum­mei­na ovat selväs­ti Kub­ric­kin 2001:A­va­ruus­seik­kai­lu (1968) ja Tar­kovs­kin So­la­ris (1972). Jän­ni­tys­ke­hi­tel­missä ja toi­min­nas­sa Suns­hi­ne lai­naa luo­vas­ti Rid­ley Scot­tin Alie­nia (1979) ja jo­pa Mic­hael Bayn Ar­ma­ged­do­nia (1998).

Oh­jaa­jal­la on ol­lut eri­mie­li­syyk­siä kä­si­kir­joit­ta­ja Alex Gar­lan­din kans­sa ta­ri­nan us­koa ja ateis­mia kä­sit­te­le­vistä tee­mois­ta. Lop­pu­tu­lok­ses­sa se saat­taa nä­kyä siinä, että al­ku­puo­len fik­su ja vai­kut­ta­va ava­ruu­den kau­neu­den (tai sen lo­put­to­man tyh­jyy­den) ih­met­te­ly jää lo­pun vaa­ra­ti­lan­teis­sa kaa­va­mai­sen ry­mis­te­lyn al­le.

Sil­ti Dan­ny Boy­len tai­doil­la Suns­hi­ne on täl­lai­se­na­kin on­nis­tu­nut, tyy­likäs ja mu­kaan­sa tem­paa­va ava­ruu­soop­pe­ra. (HB)