DVD - Arvostelu

Bobby Jones – syntynyt mestariksi DVD arvostelu kansi

Bobby Jones – syntynyt mestariksi

Bobby Jones – Stroke of Genius 

Elokuva:
Kuva & Ääni:
Ekstrat:

1900-luvun alkuun sijoittuva, tosipohjainen kertomus itseoppineesta golflegendasta, joka kamppaili pienestä asti vakavan keskushermostosairauden kanssa, mutta ylsi silti suurempiin voittoihin kuin kukaan muu ennen häntä, ja joidenkin mielestä kukaan hänen jälkeensä. Rauhallisen hyväntuulinen draama, jossa vakavat aiheet ja vastoinkäymiset esitetään ylidramatisoimatta, mutta uskottavuus silti säilyttäen. Jim Caviezel tekee nimiroolissaan sympaattisen suorituksen, joka kaikesta päätellen säilyy myös uskollisena esikuvalleen. Elokuvan ainoa kritisismi on sen ajoittain seesteinen rytmi, mutta ottaen huomioon sen, että Jones on aikoinaan kommentoinut hänet hitaasti rampauttanutta ja lopulta tappanutta sairauttaan tyynesti sanoin ”We all have to play the ball as it lies”, kuulostaa tämäkin aiheelliselta tyylikeinolta.

Eritäin hyvä kuva, jonka heikkouksista osa on pitkälti sivutettavissa taiteellisina valintoina. Kuva ei ole ehdottoman tarkka, mikä on hieman yllättävää ottaen huomioon, kuinka uudesta elokuvasta on kyse, mutta jälki on silti miellyttävän yksityiskohtaista. Väristoisto ei ole täysin luonnollinen, vaan jälki on pikemminkin havaittavasti valkaistua ja ajoittain myös hieman tukkoista. Yksinkertaisen elegantti ääniraita, jolla sen enempää takakanavat kuin subbari eivät pääse loistamaan, mutta kaikki dialogista James Hornerin musiikkiin toimii miellyttävästi.

Ekstroissa ohjaajan ponneton kommenttiraita, perusmaking-of (17 min.), poistettuja kohtauksia (5 min.), leikittelyä kulisseissa (5 min.), anamorfinen traileri ja sekalainen kavalkadi mainosmaisia minidokkumentteja (11 min.) ja helmenä pohjalla arkistoista kaivettu pätkä oikeasta Jonesista ottamassa liikuttuneena vastaan St. Andrewsin kaupungin kunniatitteliä vuonna 1958 (3 min.). (IJ)

DVD-Opas.fi

Tekijät

Ohjaaja: Rowdy Herrington
Pääosissa: Jim Caviezel Claire Forlani Jeremy Northam Malcolm McDowell
Tarina: Rowdy Herrington Kim Dawson Bill Pryor Tony De Paul
Kuvaus: Tom Stern
Musiikki: James Horner

Kommentit

Voit kommentoida elokuvia nimettömästi tai kirjautumalla sisään mm. Facebook tai Twitter tunnuksillasi.
blog comments powered by Disqus
Kommentointi on yhä testikäytössä, jos kohtaat ongelmia ilmoita siitä meille yhteydenottolomakkeella.

Ilmoitus

Tekniset tiedot

Vuosi: 2003Kesto: 123 minuuttia
Julkaisija: UniversalKuva:
Anamorfinen 2.46
Ääniraita: Dolby Digital 5.1
 
Ikäraja:
(3)
Sallittu kaikenikäisille. Ennen vuoden 2012 ikärajamerkintäuudistusta tämän julkaisun ikäraja oli 3 vuotta.
VET: 112098EAN: 5050582314052

Genre

© Heinäpään Viestintä Oy. Tämän arvostelun ja mediatiedostojen kopiointi on kielletty. Linkitys tälle sivulle on sallittu. Arvostelun yhteydessä esitettyjen kuvien oikeudet kuuluvat maahantuojalle (Universal) ellei toisin mainita.
Toteutus:Viestintäratkaisut Webmaster Kirjaudu sisään