Ei ole ko­vin lu­paa­vaa: kat­son tätä elo­ku­vaa muis­tia­lan am­mat­ti­lai­sen kans­sa, kun­nes huo­maan, että hän on nu­kah­ta­nut 52 mi­nuu­tin koh­dal­la.

E­lo­ku­va pe­rus­tuu Li­sa Ge­no­van ro­maa­niin. Se ker­too vii­si­kymp­pi­sestä ling­vis­tii­kan pro­fes­so­ris­ta, jon­ka ura tyssää har­vi­nai­seen, pe­rinnöl­li­seen var­hai­siän Alz­hei­me­rin tau­tiin.

S­till Ali­ce on pe­rin so­vin­nai­nen elo­ku­va, vaik­ka ku­vaa­kin pää­hen­kilön pis­sat hou­suis­sa ja kas­vat­taa draa­maa pää­hen­kilön it­se­mur­ha-ai­keil­la. Se ko­koaa kaik­ki ai­he­pii­rin kli­seet per­heen reak­tioi­neen ja työ­paik­ka­pai­nei­neen.

Jos työ­mie­hen kie­lellä tätä ku­vai­si niin kes­ki­ver­toon on py­rit­ty, eikä prii­maa puk­kaa.

Ju­lian­ne Moo­ren kun­niak­si on sa­not­ta­va, että hän on hyvä näyt­te­lijä, kos­ka hän tun­tuu pe­rin ra­kas­tu­neel­ta Alec Bal­dwi­nin näyt­te­lemään avio­mie­heen. Bal­dwin on maan­sa jus­si­jurk­ka eli hy­vin epä­miel­lyttävä roo­leis­saan, vaik­ka to­del­li­suu­des­sa voi ol­la pe­rin mu­ka­va veik­ko.

E­lo­ku­va sai Suo­mes­sa hyvät ar­viot. Ih­met­te­len hie­man. Ehkäpä se herät­ti ih­mis­ten em­pa­tian.

Mi­nua hie­man häi­rit­see se, että yh­dys­val­ta­lai­nen draa­ma ku­vaa li­ki poik­keuk­set­ta ylä­luo­kan elämää. To­ki ling­vis­tii­kan pro­fes­so­rin ä­kil­li­nen muut­tu­mi­nen hei­kok­si ja au­tet­ta­vak­si luo jän­ni­tettä, mut­ta ta­val­li­nen kan­sa vain vi­lah­taa muis­ti­sai­rai­den ko­kouk­sis­sa. Sentään vi­lah­taa.