Syn­tymä ja kuo­le­ma ovat var­mo­ja, muu siinä vä­lissä jo sat­tu­mas­ta kiin­ni. Avio­ton lap­si muu­ta­man vuo­si­kym­me­nen ta­kai­ses­sa La­pis­sa ei ehkä ol­lut niin ta­va­ton­ta kuin voi­si luul­la. Ah­das­mie­li­sillä kai­roil­la on ai­na men­ty ää­rimmäi­syy­destä toi­seen, les­ta­dio­lai­suu­des­ta kom­mu­nis­miin, yl­tiöpäi­sestä si­vey­destä seu­ro­jen jäl­kei­siin or­gioi­hin.

Ti­mo K. Mu­kan bal­la­di ku­va­si en­nem­min­kin nuo­ren tytön haa­voit­tu­vai­suut­ta. Moll­ber­gin en­simmäi­sessä ko­koil­lan elo­ku­vas­sa ja sa­mal­la par­haas­sa työssä ta­voi­te­taan Mu­kan esi­kois­kir­jan hen­ki, vaik­ka elo­ku­va on yllättäen raf­laa­vam­pi.

Oh­jaa­ja on­nis­tui tällä ker­taa tyy­pil­li­sessä uh­ka­pe­lissään pal­ka­ta täy­sin tun­te­mat­to­mia kas­vo­ja pää­roo­lei­hin.