DVD - Arvostelu

Brighton Rock DVD arvostelu kansi

Brighton Rock

 

Elokuva:
Kuva & Ääni:
Ekstrat:

Vaikka Graham Greene kuoli jo kaksikymmentä vuotta sitten, on edelleen skandaali, ettei hän saanut kirjallisuuden Nobelia. Ehkä hän oli liian katolinen ja liian kriittinen konservatiivista politiikkaa ikäänkuin ohimennen sivaltaen mainioissa jännitysromaaneissaan (Kolmas mies, Miehemme Havannassa) käsitellyt kirjailija. Onneksi hänen muistonsa elää muun muassa elokuvasovitusten voimin.

Sovituksesta totta tosiaan onkin kyse. Kiveä kovempi suomennettiin jo 1930-luvulla. Jos en aivan horise, niin luin kirjan vuosikymmeniä sitten makulatuuripaperille painetusta, luultavasti vasemmistotaustaisen kustantajan laitoksesta, jossa kirosanoja ei ollut käännetty, vaan korvattu asteriskeilla!

Greenen kirja kuvasi ensimmäisen maailmansodan aikaista lomaparatiisia, jossa luokkayhteiskunnan luomat käärmeet luikertelivat: traumat, köyhyys ja rikollisuus, kai tässä etenemisjärjestyksessäkin. Tuore Roman Joffen elokuva siirtää tapahtumat toukokuuhun 1964, kun modit ja rokkarit ottivat yhteen biitsillä. The Who kuvasi tapahtumaa Quadrophenia rockoopperallaan (1973), josta tehty elokuva (1979) aiheutti Suomessakin modirevivalin kesällä 1980. Joffen ratkaisu on hallittu, sillä mikään ei ole brittiläisen yhteiskunnan asenteissa muuttunut. Toisen maailmansodan henkiset koettelemukset purkautuivat 1960-luvulla, ja nyt DVD-versio saa pontta vielä Britanniaa järkyttäneistä katumellakoista.

Toisin sanoen luokkayhteiskunta ei anna pahnanpohjimmaisille, köyhimmille, laiskimmille ja ylpeimmille, juuri muita mahdollisuuksia kuin rikoksen. Greene rakensi asetelmaan mielenkiintoisen yksilöpsykologisen dilemman. Naiivi tarjoilijatar joutuu tahtomattaan mahdolliseksi murhatodistajaksi. Rikolliskoplan nousukas pyrkii tytön kanssa suhteeseen saadakseen tärkeän valkokuvan haltuunsa. Suunnitelma eskaloituu nopeasti. Greenelle ominaiseen tapaan jännitettä kiristetään äärimmilleen syyllisyydensekaisella hikoilulla. Elokuvassa tässä on riskinsä, mutta hieno loppuratkaisu kuittaa hyvin odotukset.

Laadukas kuva ja ääni. Ekstroissa traileri. (PS)

DVD-Opas.fi

Tekijät

Ohjaaja: Rowan Joffe
Pääosissa: Sam Riley Andrea Risebourgh Helen Mirren Andy Serkis John Hurt
Tarina: Rowan Joffe (Graham Greenen romaanin pohjalta)
Kuvaus: John Mathieson
Musiikki: Martin Phipps

Traileri

Kommentit

Voit kommentoida elokuvia nimettömästi tai kirjautumalla sisään mm. Facebook tai Twitter tunnuksillasi.
blog comments powered by Disqus
Kommentointi on yhä testikäytössä, jos kohtaat ongelmia ilmoita siitä meille yhteydenottolomakkeella.

Ilmoitus

Tekniset tiedot

Vuosi: 2010Kesto: 107 minuuttia
Julkaisija: Pan VisionKuva:
Anamorfinen 2.35*
Ääniraita: Dolby Digital 5.1
 
Ikäraja:
(13)
Kielletty alle 12-vuotiailta. Ennen vuoden 2012 ikärajamerkintäuudistusta tämän julkaisun ikäraja oli 13 vuotta.
VET: 254817EAN: 6416335180036

Genre

© Heinäpään Viestintä Oy. Tämän arvostelun ja mediatiedostojen kopiointi on kielletty. Linkitys tälle sivulle on sallittu. Arvostelun yhteydessä esitettyjen kuvien oikeudet kuuluvat maahantuojalle (Pan Vision) ellei toisin mainita.
Toteutus:Viestintäratkaisut Webmaster Kirjaudu sisään