Blu-ray - Arvostelu

Bluray
Blu-ray arvostelu kansi
Blu-Ray
Blu-ray
FullHD

American Graffiti

Svengijengi '62 

Elokuva:
Kuva & Ääni: ?
Ekstrat:

George Lucasia kehoitettiin kokeilemaan mainstream-draamaa lippuluukuilla flopanneen esikoisen jälkeen. Tuloksena oli näpäsäkkä pala 60-luvun teinielämää Amerikassa. Lucasin ajatuksena oli dokumentoida yhden aikakauden loppu, mikä tarkoittaa tässä sekä kasvutarinaa että palaa populaarihistoriaa. Elokuva ei yritä solmia yhtä suurta tarinan kaarta tai elämänfilosofiaa vaan seuraa pariakymmentä nuorta läpi kruisailun ja teiniseurustelun värittämän yön.

Monitahoinen ja yksityiskohtiaan myöten elävä draama jää keskivaiheiltaan hieman hitaammanpuoleiseksi, mutta nousee kokonaisuutena lupsakan pehmofatalistiseksi nuorisokertomukseksi. Kaikissa hahmoissa tuntuu olevan pala Lucasia, mutta toisin kuin tulevien vuosien Jar Jar Binksissä tässä kaikki hahmot ovat vielä yhteiskuntakelpoisia. Oman värinsä elokuvalle antaa myös mukaan saadut 300 antaumuksella restauroitua autoa, svengaava musiikkiraita ja hurja määrä tulevia leffatähtiä nuorina kasvoina.

Lucas halusi elokuvasta jukeboxin sekä ilmeeltään että soundiltaan, ja näin myös tapahtui. Ikäisekseen oikein hyvä kuva on väritoistoaan myöten huolitellun hallittu ja luonteva. Jälki on tyylikkään tummasävyistä, näyttävän filmimäistä ja kiitettävän yksityiskohtaista. Filmikohina on lievää ja printti muutoinkin levollinen. Lähes nonstoppina tapahtumien taustalla kuultava periodimusiikkiraita soi puhtaasti ja dialogi välittyy luontevasti.

Ekstroissa ohjaajan videokommenttiraita, popupraita musiikista, erinomainen moniosainen making of (78 min.), koenäytöksiä (23 min.) ja traileri. Näistä ohjaajan kommenttiraita tarjoaa viihdyttävästi lihaa elokuvan ympärille ja making of -kooste puolestaan loistaa tuomalla kaikki näyttelijät isot nimet mukaan lukien kertomaan muistojaan ajasta ja elokuvantekemisestä. Kommenttiraidan video-ominaisuus ei kuitenkaan oikeastaan lisää mitään kommenttiraitaan. Kannessa ei mainita kaikkia levyn ekstroja. (IJ)

DVD-Opas.fi

Tekijät

Ohjaaja: George Lucas
Pääosissa: Richard Dreyfuss Ron Howard Paul Le Mat Charles Martin Smith Cindy Williams Harrison Ford
Tarina: George Lucas Gloria Katz Willard Huyck
Kuvaus: Jan D'Alquen

Traileri

Kommentit

Voit kommentoida elokuvia nimettömästi tai kirjautumalla sisään mm. Facebook tai Twitter tunnuksillasi.
blog comments powered by Disqus
Kommentointi on yhä testikäytössä, jos kohtaat ongelmia ilmoita siitä meille yhteydenottolomakkeella.

Ilmoitus

Tekniset tiedot

Vuosi: 1973Kesto: 112 minuuttia
Julkaisija: UniversalKuva:
VC-1 2.35
Ääniraita: DTS-HD MA Stereo
 
Ikäraja:
(12)
Kielletty alle 12-vuotiailta. Ohjelman saa luovuttaa vain 12 vuotta täyttäneelle.
  EAN: 5050582892017
© Heinäpään Viestintä Oy. Tämän arvostelun ja mediatiedostojen kopiointi on kielletty. Linkitys tälle sivulle on sallittu. Arvostelun yhteydessä esitettyjen kuvien oikeudet kuuluvat maahantuojalle (Universal) ellei toisin mainita.
Toteutus:Viestintäratkaisut Webmaster Kirjaudu sisään