Joulukuun kilpailun voittajat selvillä

Joulukuun Autot 2 -henkisessä kilpailussamme kysyimme moneksiko eri autoksi Martti ehtii elokuvan aikana muuttua. Kysymykseen tuli mukavasti vastauksia sekä tieto- että huumoripohjalta. Suurin osa vastaajista päätyi lukujen 3 ja 15 välille, kun taas hauskin vastaus mielestämme oli ''Miljoonaksi mutta pohjimmiltaan Martti on silti aina vanha kunnon Martti!''. Näinpä todellakin.
Itse laskimme Martin muutosleikin vaiheita kahteenkin kertaan, mutta kummallakin kerralla elokuvan seuraaminen onnistui viemään huomion laskutehtävältä. Jälkikäteen mielikuvaksi kuitenkin jäi, että Martti muuttui agenttina olessaan neljäksi eri autoksi (saksalaisauto, drakula, nakkikoju ja gangstereiden vetoauto) ja pukeutui sitä ennen jo kertaalleen sumopainia varten.
Kaikkien vastanneiden kesken arvoimme 3 kappaletta Salama McQueen -pehmoleluja. Tällä kertaa onnetar lähetti palkinnot Iirolle Joensuuhun, Leilalle Pirkkalaan ja Topiakselle Ouluun. Onnea voittajille! Ja kiitos myös kaikille kilpailuun osallistuneille.

Tervetuloa

Tervetuloa upouudelle DVD-Oppaan Disney-sivustolle! Tältä sivustolta löydät kaikki Disney-arvostelumme, sekä kilpailuita ja tietoa ajankohtaista uusista julkaisuista.

Trailerit

Lukijakilpailu

Osallistu kilpailuun ja voita

Kerro meille missä maassa Nalle Puhin Puolen hehtaarin metsän esikuva sijaitsee?

Kaikkien vastanneiden kesken arvomme Disney-tuotepaketin.

Antamiasi yhteystietoja käytetään vain kilpailuosallistumisen käsittelyyn. Kilpailun voittajien etunimi ja paikkakunta julkaistaan tällä sivustolla. Kilpailuaikaa on helmikuun 2012 loppuun asti.

Merkkejä jäljellä 560 (Laske uudelleen)
Teksti on liian pitkä!
Suurin sallittu pituus on kerrottu tekstikentän alla. Tätä pitempiä tekstejä leikataan.

Yhteystiedot

Osallistumalla kilpailuun lähettämällä kilpailulomakkeen hyväksyn kilpailun ehdot,joihin olen tutustunut.



Toteutus:Viestintäratkaisut Webmaster Kirjaudu sisään