Blu-ray - Arvostelu

Bluray
Blu-ray arvostelu kansi
Blu-Ray
Blu-ray
FullHD

Ghost in the Shell

 

Elokuva:
Kuva & Ääni: ?
Ekstrat:

Mukaansatempaava scifi-karkki naispuolisesta robocopista (Scarlett Johansson), joka taitaa dekkaroinnin kybertulevaisuudessa.

Japanilaiseen manga-sarjakuvaan pohjautuva toimintajännäri luiskahti lippuluukulla flopiksi, mutta elokuvan reippaasta geneerisyydestä huolimatta kyse tuntuu olevan verrattain elinvoimaisesta genre-viihteestä. Kerronnan vieteri on toki vedetty huomattavan löysälle, joten virkeäksi tätä ei pääse kutsumaan, mutta seikkailun sielu toimii kuitenkin riittävän vetoavasti.

Elokuvilta Matrix ja Blade Runner paljon lainaava viihdyke onnistuu lopulta vain vaivoin raivaamaan itselleen reviirin genren merkkiteosten lomaan. Elokuvaa on aiheellisesti kritisoitu japanilaisten hahmojen miehittämisestä ulkomaisilla näyttelijöillä. Tuloksena onkin erikoinen mikstuura New Yorkia ja Tokiota, joka toimii tulevaisuuden sekoituskattilana, mutta olisi voinut toimia iskevämmin autenttisemmalla otteella. Scarlett Johanssonin suoritusta pääosassa on kehuttu, mutta tällä kertaa on vaikea välttyä ajatukselta, että moni muukin näyttelijä olisi pystynyt samaan - ja ehkä vielä parempaan.

Elokuvan ilme on asiallisen vakava, mutta myös yksittäisten hölmöilyjen virta on tasainen - kuka esimerkiksi antaisi kuulusteltavalle mahdollisuuden hirttää itsensä?

Kiitettävän hyvä kuva on kaikessa neon-hehkussaan luonteva ja miellyttävän jäsentynyt. Tulevaisuuden rosoiset hologrammit antavat tapahtumille uskottavan retron, joskin samalla pelinomaisen tunnelman. Miljöö tuntuu monin paikoin Blade Runnerin helpolta jatkumolta, mutta anti on silti virkeää ja vetoavaa. Uninen ääniraita pitää sykkeen matalalla, mutta otteen uskottavana. Ekstroissa making of (30min.) ja kaksi koostetta (22 min.). (IJ)

DVD-Opas.fi

Tekijät

Ohjaaja: Rupert Sanders
Pääosissa: Scarlett Johansson Michael Carmen Pitt Pilou Asbaek Chin Han Juliette Binoche
Tarina: Jamies Moss Ehren Kruger Shirow Masamune
Kuvaus: Jess Hall
Musiikki: Clint Mansell

Traileri

Kommentit

Voit kommentoida elokuvia nimettömästi tai kirjautumalla sisään mm. Facebook tai Twitter tunnuksillasi.
blog comments powered by Disqus
Kommentointi on yhä testikäytössä, jos kohtaat ongelmia ilmoita siitä meille yhteydenottolomakkeella.

Ilmoitus

Tekniset tiedot

Vuosi: 2017Kesto: 107 minuuttia
Julkaisija: ParamountKuva:
MPEG-4 AVC 1.78
Ääniraita: Dolby Atmos
 
Ikäraja:
(12)
Kielletty alle 12-vuotiailta. Ohjelman saa luovuttaa vain 12 vuotta täyttäneelle.
  EAN: 7340112739010

Genre

© Heinäpään Viestintä Oy. Tämän arvostelun ja mediatiedostojen kopiointi on kielletty. Linkitys tälle sivulle on sallittu. Arvostelun yhteydessä esitettyjen kuvien oikeudet kuuluvat maahantuojalle (Paramount) ellei toisin mainita.
Toteutus:Viestintäratkaisut Webmaster Kirjaudu sisään