Blu-ray - Arvostelu

Bluray
Blu-ray arvostelu kansi
Blu-Ray
Blu-ray
FullHD

Westworld

Tappokone 

Elokuva:
Kuva & Ääni: ?
Ekstrat:

HBO:n Westworld-sarjan tekemän uuden iskevän tulkinnan jälkeen on mielenkiintoista palata Michael Crichtonin alkuperäisen elokuvan äärelle vuoteen 1973.

Crichtonin käsikirjoittama ja ohjaama elokuva näyttää ikäiseltään, mutta sarjan ja elokuvan yhteiset sukujuuret ovat selvät. Tarinan lähtökohdat ja pieni osa sarjan ensimmäisen kauden esittelemistä ajatuksista on tässä jo nähtävillä, mutta ote on koomisempi ja vähemmän filosofinen. Sarjan näkemisen jälkeen tämä tuntuukin suorastaan pitkäveteiseltä ja turhalta esitykseltä, mutta aikajärjestys muistaen on kyseessä toki vetoava ajatusleikki.

Kolmea huvipuiston maailmaa yhtä aikaa pyörittävä elokuva tuntuu lopulta sekametelisopalta, jolle ei paljoa armoa antaisi ilman myöhemmän sarjan tuomaa mielenkiintoa. Kliseinen toteutus on myönnettävästi ollut tekijöiden tavoitteena, mutta tämä tieto ei juuri katsomiskokemusta kohenna. Lopputuloksena on akateemisesti kiinnostava elokuva, jolle pitää antaa paljon anteeksi alku- ja lopputekstien välillä. Pienet eroavaisuudet myöhemmän sarjan kanssa antavat juuri ja juuri riittävästi syytä nähdä tämä saman tarinan mielenkiintoisena työversiona, eikä pelkästään huonona elokuvana. Maailmalla arvostelut ovat silti olleet ylistäviä.

Kuva on miellyttävän vakaa ja kohtalaisen tarkka, joskin ikä tuntuu painavan antia. Väritoisto on hallittua, mutta muutoin satunnaista virhettä osuu silmiin muutamaan otteeseen. Selkeä ääniraita toistaa dialogin puhtaasti ja kornin musiikkiraidan armotta. Ekstroissa traileri, making of (9 min.) ja pisteenä i:n päälle muutamaa vuotta nuoremman CBS:n TV-sarjan piloottijakso vuodelta 1980 (48 min.). Saksalaispainos. (IJ)

DVD-Opas.fi

Tekijät

Ohjaaja: Michael Crichton
Pääosissa: Richard Benjamin Yul Brynner James Brolin
Tarina: Michael Crichton
Musiikki: Fred Karlin

Traileri

Kommentit

Voit kommentoida elokuvia nimettömästi tai kirjautumalla sisään mm. Facebook tai Twitter tunnuksillasi.
blog comments powered by Disqus
Kommentointi on yhä testikäytössä, jos kohtaat ongelmia ilmoita siitä meille yhteydenottolomakkeella.

Ilmoitus

Tekniset tiedot

Vuosi: 1973Kesto: 89 minuuttia
Julkaisija: WarnerKuva:
1080p 2.40
Ääniraita: DTS-HD MA5.1
    
© Heinäpään Viestintä Oy. Tämän arvostelun ja mediatiedostojen kopiointi on kielletty. Linkitys tälle sivulle on sallittu. Arvostelun yhteydessä esitettyjen kuvien oikeudet kuuluvat maahantuojalle (Warner) ellei toisin mainita.
Toteutus:Viestintäratkaisut Webmaster Kirjaudu sisään